maanantai 31. elokuuta 2015

Maanantain kyykyt

Melko rankan työpäivän jälkeiset kyykyt.

Lämmittelyt + 6x60 5x65 5x70 5x75 2x6x70

Polvenaltaveto 5x4x75
Raakarinnalleveto 4x5x40
Vähän vatsaa ja venyttelyt.

Ihan jees, ei enää niin paha jumi kuin mitä on oli viime treeneissä. Viikonloppuna otin pari venyttelytuokiota kotosalla, tosin yläselkä meni jumiin huonosta nukkuma-asennosta johtuen ja sain mukavat päänsäryt. Pääasia, että kyykky kulkee jollain tapaa! :D


Tässä tuo 5x75 kiitos kuvaajalle! :) Piti ottaa valmentajalle (joka oli eri aikaan salilla, koska minun piti töiden jälkeen vähän huokasista..) aineistoa, kun viime treenit ovat tosiaan olleet vähän jäykkiä. Nyt hitusen parempi ja suht kevyttä.


perjantai 28. elokuuta 2015

Perjantain jumiset boxikyykyt, jullet ja kapeapenkki

Viikon viimeinen jumppa suoritettiin koko perheen voimin. Ajattelin, että tänään varmaan revähtää toinen nivunen, sillä se on ollut aika jumissa. Boxikyykyssä 40 kympillä rupesikin ikävästi juilimaan (yritin kyllä lämmitellä hyvin), joten jouduin tekemään valmentajan käskystä normaalia kapeammalla jalkojen asennolla ja sekös ärsytti! Normaalisti pistän jalat niin leveälle kuin saan ja käännän jalkaterät ulospäin, sillä tavalla tulee mukava venytys samalla. Nyt ei ollut sellaista jumapasta puhettakaan. Onneksi ei ole juuri ollut sellaisia jumeja, jolloin olisi pitänyt keventää, muuttaa saatikka siirtää treenejä.

Boxikyykkäilyt
2x6x20 2x6x30 6x40 6x45 6x50 6x55 6x60

Jullet
6x20 6x30 6x40 6x60 6x65 2x6x70 6x75

Kapeapenkki
8x20 8x25 2x8x30 8x35 8x37,5 2x8x40

Loppuun vähän vatsaa, ylätaljaa kevyesti 3x8, venyttelyä.

Nyt olisi alettava tekemään lisää venytyksiä leffan ohessa, jotta maanantaina nivunen olisi jälleen kyykkykunnossa. Hyvää viikonloppua! :)

torstai 27. elokuuta 2015

Maastavetoa ja merkkipenkkiä

Tyttären kanssa olin kaksistaan salilla ja mikäs siinä äipän jumppaillessa, kun kännykästä tuli My Little Pony. :)

Maastavedot 
Lämmittelyt + 5x80 5x85 5x90 3x5x85

Kapeakyykky tanko niskassa 
4x6x40-55

Merkkipenkkiä
Lämmittelyt + 5x45 5x47,5 3x5x50

Hauista, alataljaa kevyesti 3x8, vatsaa.
Venyttelyt ja rullailua.

Mukavat jumpat oli ilman valvovaa silmää... Maastavedossa huomaan ainakin noilla pienemmillä painoilla milloin takapuoli meinaa lähteä nousemaan ensin ja korjaan tilanteen. Nyt on helppo keskittyä siihen, että tanko kulkee jalkoja pitkin ja keskivartalo on tiukkana. 
Kapeakyykky on vaan jostain syystä epämiellyttävää, en ymmärrä miten joku pystyy kyykkäämään jalat kapealla koko ajan. Yöks. Ottaahan se toki vähän eri kohtiin ja tekee ihan hyvää vedon päälle, vaikka onkin pienet painot.

Merkkipenkkiä 5x50, tässä tuli tosin 6 toistoa, koska etenkin viidennessä tanko painui rinnassa eikä pysähtynyt kunnolla, oli siis rangaistava itseäni... :D Penkissä olen ruvennut huomaamaan sen milloin kyynärpäät tuppaavat aukeamaan eli aika usein tangon lipsahtaessa kaulalle päin. Helpompi korjata virheitä silloin, kun niitä itse alkaa huomaamaan eikä tarvitse ihmetellä taas mikä mättää...

Huomenna sitten jumppailemaan lisää vitosia, jippii! :)

maanantai 24. elokuuta 2015

Penkkiä

Ennen iltavuoroa penkkiä:

Lämmittelyt + 6x47,5 6x50 2x5x50 2x4x52,5
(piti tehdä 2x6x47,5 mutta kerkesin lastata tangon...)

Pystypunnerrus tangolla 4x5x30-32,5
Ranskalainenpunnerrus mutkatangolla niskan takaa 4x6x12,5
Suorinjaloin maastaveto 4x5x50
Sumo-veto 3x6x40
Hauista tangolla 2x8x12,5 2x6x17,5 2x6x25
Vatsaa

Kevyttä oli ja apuliikkeitä tein aika vauhdikkaasti kuntopiirinä, kun oli kiire iltavuoroon. Huomenna salilla luvassa lihashuoltoa venyttelyn ja rullailun merkeissä.

5x50 eipä enää puutu kuin voimaa. Sitä odotellessa ajattelin vähän treenailla, alkuun hinkataan taas näitä hiton vitosia.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Varaslähtö treeniviikkoon

Kävin tekemässä kyykyt jo sunnuntaina, koska sain valmentajan mukaan katsomaan. Viikko alkaa kahdella iltavuorolla, joka tietää treenailua ilman valvovaa silmää. Kroppa on edelleen vähän jumi, koska sain tehdä taas töitä ylävartalon pystyssä pitämiseksi. Myönnän, että venyttelyyn olisi voinut viime aikoina käyttää enemmän aikaa, siispä keskityn entistä enemmän lihashuoltoon ja ehkäisemään alaselän jumeja, jotka vaikuttavat vähän kaikkeen ikävästi. 
Itse rauta oli kevyttä, vaikka tuntuikin etupainoiselta ja sainkin siitä heti palautetta (ylläri), eivät kyykyt kuitenkaan ihan hirveää katseltavaa tainneet olla.

Lämmittelyt + 6x60 5x65 5x70 5x75 2x5x70

Polvenaltaveto 5x5x75
Raakarinnalleveto 4x5x40
Vatsaa, venyttelyt.

Raakarinnalleveto tai jotain sinne päin...mukavaa loppuverkkaa joka tapauksessa.

perjantai 21. elokuuta 2015

Viikon viimeinen jumppa

Lämmin keli vaan jatkuu ja se tekee olon hieman nuutuneeksi, mutta ei kai voi valittaa kylmän ja sateisen kesä- ja heinäkuu  jälkeen... Sitä paitsi lämpö tekee lihaksille hyvää.
Perjantain treeneihin siirtyivät jullet (eli hyvää huomenta-liike) torstain vetopäivältä, saan keskittyä tämän maailman parhaan apuliikkeen tekoon ilman, että on veto alla. 
Eli perjantain treenit kulkevat jotakuinkin tällä kaavalla:

Boxkyykky 6x20 6x30 6x40 2x6x50 2x6x55
Jullet 6x20 6x40 6x50 6x60 2x6x70
Kapeapenkki 8x20 8x25 8x30 8x35 8x40
Kuntopiirit 1: hauista kp 3x6x8-10 leuanveto kumpparilla 3x6 sekä vatsaa
Kuntopiiri 2: hauista kp 3x6x10-8 alataljaa kevyesti 3x6 sekä vatsaa
Venyttelyt ja rullaukset

Yhteenvetona tästä viikosta voisin sanoa, että mukavan sopiva aloitus peruskuntokauteen. Jumitkin alaselässä ovat helpottaneet eli sanonta "sillä se lähtee millä on tullutkin" pätee tähän. Odotan innolla tulevia treenejä ja miten tämä uusi ohjelma lähtee kulkemaan kolmella penkillä ja kyykyllä. Etenkin merkkipenkki maastavedon päälle voi olla kiinostava yhdistelmä. 
Kapeaapenkkiä on hauska päästä tekemään pitkästä aikaa ja siinä onkin melkoisen varovainen aloitus (blaah). 
Boxkyykky on mieluisampi liike kuin kapeakyykky, josta eilen nurisin valmentajalle...eli taitaa vaan olla hyvä asia, että kapeakyykky on mukana ohjelmassa.

Apuliikkeitä ei ohjelmassa juuri ole, nuo kuntopiirit ovat vaan minusta hauskaa hikijumppaa ja teen ne kevyesti omalla tuntumalla. Etenkin yläselän liikkeiden kanssa pitää olla varovainen sillä niillä on sitten suora vaikutus penkin sujumiseen. 

Hauiksen kasvatus jatkukoon taas täysillä! Nyt kesällä kisojen takia hauis-parka on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle...

Maanantaina palaan salille jatkamaan harjoituksia. Viikonloppu palautellaan lihaksia meidän perheessä, töissä tosin joudutaan kumpikin käymään, mutta lepoa se on silti. Hyvää viikonloppua! :)

torstai 20. elokuuta 2015

Maastavetoa ja merkkipenkkiä

Keskiivikkona kävin tosiaan hevostelemassa. Sain ratsastaa ponilla ja sekös olikin hauskaa, harmi ettei tullut söpöstä terapiaponista kuvaa. Nyt painon ollessa alle 60kg uskaltaudun taas isojen ponien selkään ja mikäs siinä oli laukkaillessa ympäri kenttää auringonpaisteessa. :)

Torstain jumpat


Maastavedot
Lämmittelyt + 5x75 5x80 5x85 2x5x80

Kapeakyykky tanko niskassa
6x20 6x30 6x40 2x6x50

Merkkipenkki
Lämmittelyt + 5x45 5x47,5 2x5x50

5x85

Mielenkiintoinen yhdistelmä maastaveto ja merkkipenkki samana päivänä, saas nähdä miltä tuntuu pidemmän päälle. Penkissä sain taas vähän puristaa, oli väsynyt olo, joka saattoi johtua myös kuumuudesta. Hirveästi nillitystä ei tullut, huomasin itsekin milloin tanko meinasi lipsua kaulalle ja korjasin tilanteen. Suurimpaan osaan toistoista myös merkit olivat tarpeeksi pitkiä eli tanko pysähtyi rintaan. 

Luonnollisesti valitin maastavedon vähäisistä kilomääristä heti ohjelman saatuani, vaikka tiedän etten tässä asiassa voi hurjastella tai on piriformis tiukilla...
Yritän pyrkiä nostamaan jaloilla sitkeästi ja siinä on ainakin tullut edistystä. Jospa joskus saisin tulostakin paremmaksi, kun jaksan uskoa valmentajan sanaan asiasta. Käytiin jälleen läpi lyhytkätisten ja pitkäkätisten eroavaisuuksia mitä tulee maastavetoon. :D

Valmentaja katsoo tarkalla silmällä jokaista toistoa! Pahinta on kun tietää itsekin hutiloineensa, niin vielä pitää siitä alkaa sanomaan erikseen...huoh. :D Tämä on myös meidän laatuaikaa yhdessä, kotonakin saatetaan käydä päivän treenejä läpi varsinkin jos olen ollut eri aikaan. Joskus tosin puhutaan myös ihan muustakin. :)

tiistai 18. elokuuta 2015

Tiistain penkit

Salilla oli kuuma kuin saunassa, mikä onkin ollut harvinaista tänä kesänä. Penkit tuli tehtyä valmentajan valvojan silmän alla kuten kyykytkin eilen. Kiinnitettiin huomiota siihen, että tanko tulee oikeaan kohtaan rinnalle. Lämmittelyjä otin jalat ilmassa ja tanko rupesi heti lipsumaan kaulalle eli jalat maahan ja keskittymistä lisää. Kesällä tein penkkiä jalat ilmassa, jolloin tuo ongelma on ilmeisesti päässyt syntymään. 
Penkkailut menivät ihan hyvin, vähän joutui punnertamaan. Viime viikon olisi toki voinut huilata kokonaan...

Lämmittelyt + 2x6x45 2x5x50 2x4x52,5

Pystypunnerrus tangolla 3x5x30
Ranskalainenpunnerrus tangolla niskantakaa istuen 3x5x12,5
Kuntopiiriä: sumovetoja 4x5x40, hauista tangolla 2x8x17,5 2x6x22,5 sekä vatsaa
Venyttelyt.

Tänään olisi pitänyt olla suorinjaloin maastaveto, jonka tein jo eilen. En ollutkaan perehtynyt ohjelmaan niin hyvin kuin luulin. Uutena liikkeenä kokeilin ranskalaistapunnerrusta mutkatangolla istuen, kun aiemmin olen tehnyt maaten. Vaatii vähän harjoittelua ettei kyynärpäät sojota mihin sattuu, joten aloitin kevyesti peiliä apuna käyttäen. Tuntui käyvän hyvin ojentajiin.

Tämä olikin viikon ensimmäinen penkkitreeni, vielä kaksi jäjellä. Apuliikkeitä on siis vähemmän ja penkkiä enemmän, katsotaan minkälaista tulosta tämä antaa.

Huomenna on välipäivä ja hevostelua luvassa, toivottavasti sää pysyy yhtä hyvänä! :)

maanantai 17. elokuuta 2015

Lätinää peruskuntokaudesta ja vähän muustakin turhasta

Viime viikko meni sitten "huilatessa" kuten kisojen jälkeen kuuluukin. Perjantaina tein tosiaan vielä maastavetoa 3x5x90
jullea 3x5x80 
ja kapeaapenkkiä 3x5x45 sekä vähän muuta jumppaa.

Sain eilen peruskuntokauden ensimmäisen ohjelman ja totta tosiaan viime viikolla tein melkein kovempia sarjoja kuin mitä ohjelmassa nyt on. Tänään menin salille sitten kyykkäämään töiden jälkeen. Heti salin ovesta sisälle päästyäni ilmaisin mielipiteeni valmentajalle peruskuntokausista: tylsää, typerää ja ennen kaikkea TURHAA! Kuka näitä edes jaksaa tehdä??

Lämmittelyt + 6x60 5x65 5x70 2x5x65

Polvenaltaveto 4x5x65
Suorinjaloinmaastaveto 4x5x50
Raakarinnalleveto 4x5x40
Vatsaa ja venyttelyä.

Pitää nyt varmaan kuitenkin todeta, että kai niissä kevyissä viikoissa ja peruskuntokausissa joku juju on. Meno oli kyykätessä vähän sellaista jäykähköä eli suomeksi perse jumissa. Töitä sai tehdä vähän enemmän yläkropan pystyssä pysymisen suhteen, koska kyykyt eivät tulleet luonnostaan nätisti jalkojen väliin vaan takapuoli pyrki lipsahtamaan taakse. Viimeiseen sarjaan paikat olivat vähän lämmenneet, sillä se olikin paras ja helpoin.
Lantio tuntuu taas aivan vinolta jumin takia ja vanha vaivakin eli penikka vaivaa taas vähän, oikeastaan koko oikeaa jalkaa juilii ikävästi. Lihashuoltoa tiedossa siis...

Kuulemma ohjelman pitää olla sellainen, että hyvänä päivänä rauta on kevyttä ja huonona päivänäkin se menee läpi. Blaah.

Loppuverryttelyksi koirannosto ja iltalenkki, koira sai kävellä omin jaloin.

Ruokavalio jaksaa mietityttää


Myönnetään, on tullut syötyä viime päivinä vähän mitä sattuu ja olo on ollut vähän "yök". Päätin ettei näin voi jatkua eli vanha ruokavalio, jolla paino tosin ennen on pysynyt kuosissaan (alle 63kg) saa jäädä. Ainainen turvotus ja ilmavaivat eivät ole mukavia, kroppa tuntuu olevan jotenkin erityisen herkistynyt ylimääräiselle hiilihydraatille, joten jätän ne pois. Olo onkin ollut heti skarpimpi! Keksit, karkit, saunasiiderit yms. eivät ole muutenkaan oikeita energianlähteitä urheilijalle ja kai tässä nyt jonkin sortin urheilija sitä minäkin olen, kun tosissaan teen ja tähän panostan.

Kuten jo aiemmin kirjoittelin annoskoot suurentuvat, syön kaksi ateriaa per päivä (ainakin jos on salitreenit) sekä välipalaksi rahkaa tms. ei ainakaan karkkia. Ensimmäistä kertaa elämässä voisin syödä vapaammin tuntematta jatkuvaa huonoa omaatuntoa herkuttelusta vaan ei tee mieli! Terveellinen ja ravintorikas ruokavalio, josta saan riittävästi energiaa treeniin ja muuhun harrastamiseen (ja etten pääse laihtumaan) vaatii panostusta sekä hieman suunnittelua. 

Leivoin valmentajalle pullaa, söin itsekin yhden ja kärsin muutaman päivän ilmavaivoista, onneksi alan olla jo voiton puolella... Leipomista en jätä, koska perheessä on onneksi muita jotka saavat syödä enemmän kuin minä. :)

Täytyy muuten mainita olevani aika otettu, kun minultakin nykyään ihmiset kyselee laihdutus/treenivinkkejä. Harmi etten vielä ole niin perehtynyt ravintoasioihin, että ketään pystyisin neuvomaan. Jospa tässä kuitenkin pikkuhiljaa viisastuisin.

Kävin viikonloppuna Emmin ja veljeni kanssa Kaavin Telkkämäessä katselemassa eläimiä.

Emmistä oli mukava syöttää lampaita. Fanni ja velipuolensa Jyry pääsivät myös tutustumaan lähietäisyydeltä. Rohkeita lampaita, toisin kuin koirani, joka ensin pelkäsi kuollakseen...

Nämä ne vasta jänniä olivatkin! Ruunat Risto ja Topi eivät koiria pelkää.

Huomenna penkataan! :)

torstai 13. elokuuta 2015

Tavoitepainossa uuteen nousuun!

Koko kesä onkin mennä hurahtanut minulla painonpudotus/hallinnan merkeissä. Suuri kysymys kuuluukin: Onko hyvä nyt? Miltä tuntuu olla ns. tavoitepainossa? Tämän saavutetun tavoitepainon asetin itselleni voimanoston myötä, mutta halu olla pienempi ja paremmassa kunnossa on ollut sisälläni niin pitkään kuin muistan. Minua ei aikaisemmin voinut oikein yhdistää millään tavalla urheiluun, joten suurin muutos lienee se, että nykyään urheilu on osa joka päiväistä elämääni.

Suurin osa vaatteista on liian isoja, joten olen joutunut uusimaan vaatevarastoja jonkin verran. Ja onhan minulla edelleen jemmassa joskus tekemiäni löytöjä eli esimerkiksi pitkä, samettinen "vintage"takki, joka istui vihdoinkin hyvin. Se ei nimittäin edes ostohetkellä mennyt kunnolla ylleni, jolloin olin tyttäreni syntymän jälkeen hetkellisesti laiha eli painoin suunnilleen saman verran kuin nyt (n.56-57kg). Tästä voisi siis päätellä lihaksen painavan enemmän kuin läski! :D


Hetkellisesti laihempana Kaavin Vaikkojoella vuonna 2010. Tuolloin liikuin paljon luonnossa Emmi-vauvan kanssa. Kantoreppu oli kätevä!

Tosiaan Emmin syntymästä onkin aikaa jo 5,5 vuotta ja ehdin ottaa imetyksellä ja pitkillä kävelylenkeillä karkotetut kilot huolella takaisin melkein heti.


Tämä kuva on vuodelta 2012. Ai kamala! Tuossa kunnossa on tullut oltua pitkään, varsinkin ennen Emmin syntymää. Paino huiteli päälle 70 kilossa ja se on paljon 1,5 metriselle. Lenkkeily oli jäänyt vähemmälle penikkavaivan takia, joka helpotti sittemmin salilla käynnin ja venyttelyn ansiosta. Olen siis lantiostani vähän vino, jolloin toinen jalka astuu hieman sisäsyrjälle ja kipeytyy helposti. Ei onneksi enää! :)

Vanhoja kuvia selaillessa löysin kuvia ihan ensimmäisistä kisoistani. Näistä muistoista iso kiitos tuolloisten hoitoponieni omistajalle Leenalle, joka tähtää nyt valjakkoajon MM-kilpailuihin ponillaan S.W. Summer's Dream Prince. Kuvissa Leenan ensimmäinen valjakkoponi Kauppilan Mara ja ohjaksissa minä. :)

Helsinki International Horseshow 2004, Lasten matinean esitys.

Valjakkoajokilpailut Savijärven Kartanolla, 2004.

Hevosharrastuksen jäätyä tauolle 16-vuotiaana, kilot kertyivät äkkiä huonolla ruokavaliolla ja vähällä liikunnalla. Pienesti pyöreä olin jo varhaisteininä, vaikka paljon tuli liikuttua heppojen kanssa.
Joskus huonoina hetkinä ajattelin, että tälläiseksi jään koko loppuiäksi enkä muuksi muutu. Kuvittelin miltä tuntuisi olla laiha, se oli sellainen todella kaukaínen haave. Eihän laihuus tietenkään yksistään ole avain onneen, siis oikeasti. Jokainen saa olla sellainen kuin on, pääasia on olla tyytyväinen itseensä ja ylipainoinen ihminen harvoin on onnellinen läskiensä kanssa. Minä en ainakaan ollut.

Nyt jälkeenpäin ajateltuna painon ollessa yli 70 kiloa olo oli tukala myös fyysisesti. 18-vuotiaana kävin lääkärissä, joka kertoi metabolisesta oireyhtymästä ja minulla oli kuulemma kaikki sen merkit eli mm. korkea verenpaine, kolesteroli, verensokeri ja maksa-arvot. Ei kovin hyvä homma. Ja silti on meni 8 vuotta ennen kuin sain itseni välittämään itsestäni! 
Jonkun toisen mittapuulla painan edelleen liikaa, mutta minä olen nyt tyytyväinen. Jos en harrastaisi voimanostoa ja olisin silti onnistunut pudottamaan painoa, voisin ajatella tavoitteeni olevan noin 50 kiloa. 
Nyt 50 kilon paino minulle olisi aivan liian vähän, olisin liian "kuiva" tähän lajiin.

Tällä hetkellä minun on vielä opeteltava syömään terveellisesti eli hankkimaan energia oikeasta ruuasta, koska kulutuskin on korkeampi nykyään. Helppohan se olisi syödä kaikkea hyvää ja korvata päivän kalorit niillä, mutta jos meinaa tosissaan urheilla niin ei se onnistu. Pitää muistaa vitamiinit, protskut ja sopivasti hiilaria hyvistä lähteistä eli ei sokerista... Painoa pudottaessa jätin herkut pois ja pienensin annoskokoa, nyt on kuitenkin suurennettava annoskokoa, jotta painon saa jopa hieman ylöspäin ns. treenipainoksi. Lihasta pitää ruokkia! 
Kun kisat lähestyvät pudotan taas alle 57 kilon ellen sitten halua kisata alle 63 kiloisten sarjassa välikisoja alipainoisena. 

Kisoihin diettaaminen tarvitsea harjoitusta vielä. Eri asia on dietata voimanostokisoihin kuin bikini fitness-kisoihin, joissa ei tarvitse kuin nätisti pyllistää lavalla. :D


Näitä edelleen maltilla! Lakua ja suklaata eli suurinta herkkuani nautiskelin kisojen jälkeen matkalla kotiin.
 

Omiin tuloksiin (eli kyykkyyn, penkkiin ja maastanostoon) tuo "laihistelu" tosiaan vaikutti vaikken meinannutkaan ensin uskoa, että kilo sinne tai tänne mitään merkkaa. Olen jossitellut, että jos olisin edelleen lähemmäs 70 kiloa paljonko nostaisin, mutta tämä oli oma päätös ja tässä pysyn. 
Nyt sen joka tapauksessa tiedän: pulskempana puntti nousee paremmin. :)

Hanna Rantala blogissaan kirjoittaa painoluokkaurheilusta pienen naisihmisen näkökulmasta ja pitkällä kokemuksellaan. Hyvää tekstiä, lue tästä! 
Ja kyllä tuo minun oma valmentaja jotakin tuntuu näistä asioista tietävän, vaikkei ole kovin pieni eikä edes samaa sukupuolta. Valmentajallani ei ole kuitenkaan mitään tekemistä minun dietin tai pienempään sarjaan haluamisen suhteen. Hänen mielipiteensä oli olla pudottamatta painoa alle 57 kiloisiin, mutta nyt olemme samaa mieltä siitä, että sarja sopii minulle hyvin.



Loppuun vielä selfie nykyisestä olomuodosta. :D

Odotan taas innolla seuraavaa treeniohjelmaa, tosin kävin maanantaina jo kyykkäämäässä:

5x20 5x30 5x40 5x50 3x5x60

Polvenaltaveto 5x50 5x60 3x5x70
Sumoveto 3x5x40
Raakarinnalleveto 3x5x40
Venyttelyt.

Ja eilen penkkiä:

2x8x20 2x8x30 2x8x40 5x50 5x55 5x50 8x40

Etunojapunnerrus käsipainoihin nojaten 4x8
Pystysoutu tangolla 4x6x25
Hauista käsipainoilla 4x6x9
Vatsaa, pienet venyttelyt.

Kuten asian valmentajalle ilmaisin "herättelen itseäni peruskuntokautta varten". Vähäsen hapottaa näin voimakauden eli lyhyiden sarjojen jälkeen tuollaiset 5 toiston sarjat. :D

Huomenna menen vähän herättelemään maastavetolihaksia ja toivomaan, että joku kaunis päivä tapahtuu jotain silläkin saralla. Emmi-tytön kanssa kävi pieni pyöräilyonnettomuus ja häneltä venähti ilmeisesti nivelsiteet, näin lääkäri arveli. Pari päivää lepuutettiin jalkaa kotona ja nyt tyttö jo juoksee pitkin pihoja! Lapset ovat todella nopeita toipumaan näköjään ja hyvä niin, sillä äidin sydäntä lapsen kipu riipaisee syvältä.

Luxemburgin matkaa tuppaa myös minulle ja järjestelyitä sitä varten ollaan tehty lomien yms suhteen. Onhan se melkoisen siistiä päästä katsomaan voimanoston MM-kilpailuja paikan päälle, aikaisemmin olen nähnyt noin isoja kisoja vain netistä. Uusi ja hieno kokemus siis jälleen tulossa ja niitä onkin jo kerennyt mahtua monta minun ja Jari-valmentajan yhteiseloon. 
Elämä on mukavaa ja vielä mukavampaa olisi jos maastavetokin lähtisi kulkemaan. Ensi viikolla treenit taas alkavat, suunnitelmissa on mahdollisesti penkkikisat vielä tänä vuonna ja voimanostokisat tammi-helmikuun tienoille.

Hyviä treenejä ja aurinkoista elokuuta kaikille! :)


lauantai 8. elokuuta 2015

Kuopion kansallinen voimanostokilpailu 8.8.2015

Kisat tuli ja meni, olo ihan ihan ok henkisesti, vaikkei taaskaan sitä suurta onnistumista (minun mielestäni) tullutkaan. Mutta myönnän painonpudotuksen (minulla 4kg eli 7 prosenttia) vaikuttavan.... ei sitä niin vaan samoja rautoja nostella painonpudotuksen jälkeen! :)
Olen ihan hyvin omasta mielestäni syönyt, vaikka aamulla oma vaaka näytti vain 55,8kg. Kisapaikalla vaaka näytti 55,95kg ja olin jo kerennyt syömään puuron, patukan sekä rahkan. Valmentaja päätti pääasiassa aloitukset ja korotukset kisan aikana ja minä sain vain nostella, ah miten helppoa!

Olo ei ollut oikeastaan kovinkaan jännittynyt ja kyykyn lämmittelyt menivät ihan ok, pientä kohentelua syvyyteen. Aloituspaino 95kg läpi 2-1. Oikea sivutuomari painoi punaista ja se onkin minulla se puoli joka eniten kirraa vastaan. Seuraavaan 100kg, joka oli tiukka, mutta läpi meni. 102,5kg tuli, mutta jäi vajaaksi. Kyykyssä ei saa samaa jämäkkää tuntumaa kuin painavampana sai, olen tyytyväinen kuitenkin.

Penkin lämmittelyt ok. Aloitukseen tuttu ja turvallinen 57,5kg, joka tuli vaikka käsilleantajalla olikin jotain probleemaa ja minun lavat irtosivat penkistä ja asento läsähti hieman. Päätin silti nostaa enkä aloittanut nostoa alusta, koska varma rauta oli kyseessä. Seuraavan antoi käsille Jari-valmentaja ja 60 kg napsahti tulla ihan ok. Taaskaan 62,5kg ei tullut, nostossa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta se henkinen lisäpaino teki jälleen tepposet.

57,5kg

Maastavedon lämmittelyt ok. Aloitukseen 105kg, seuraavaan 112,5kg ja kolmas 117,5kg ei tullut, keskikroppa petti ja en selällä "viitsinyt alkaa". :D Harmittaaaaa!!!! 

112,5kg

Ensi viikolla luvassa huilia ja sekalaista jumppaa, sitten alkaa oikea peruskuntokausi. Odotan innolla, koska kunnollista pitkää treenikautta ei ole nyt ollut kisojen takia. Tekniikatkin alkavat olla sen verran kohdillaan, että voi keskittyä voiman hankintaan. 
Ajattelin kuitenkin penkkikisat käydä jossain välissä, kunhan sopivat sattuvat lähelle. Itse kisatilanne ei enää jännitä, merkit muistin hyvin ja pääsin ensimmäistä kertaa sellaiseen "kisafiilikseen". Mukavaa oli ja siitä iso kiitos Kuopion Painonnostajille.

Meidän perheestä kilpailee seuraavaksi Jari, joka lähtee edustamaan Suomea marraskuussa varustevoimanoston MM-kisoihin. Jännittää jo valmiiksi! :)

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen eli treenit jatkuvat ja tänne tulee edelleen säännöllisesti raporttia itseni ja muiden iloksi. 

maanantai 3. elokuuta 2015

2-vuotisviikko :)

Paljon muutoksia tullut pienelle ihmiselle lyhyessä ajassa, on tämä eläminen taas rankkaa... Eteenpäin silti mennään, vaikka tapetit ja auto lähtikin. Polkupyörän vein tänään huoltoon saatetultuani ooppelin Kuopioon. Samalla fillarilla ajelin reilu kaksi vuotta sitten (ihan "kylmiltään") eräänä toukuisena iltana melkein 80km kaverin luokse iltakalj...kahville. Katsotaanpa nyt kuinka tuo pyöräily lähtee kulkemaan, tarvitaanko toista autoa vai ei. Sen tiedän ettei tässä pyöräillä pitkiä matkoja enää, kun jalat menivät hapoille kilometrin matkasta. Sitä se kyykky teettää! :D

Rakas ooppeli, monta kilometriä yhdessä kuljettiin ja nyt minulla ei ole sinusta jäjellä muuta kuin tyhjä parkkiruutu. <3

Kodissamme tapahtuu tällä hetkellä pientä pintaremonttia.

Valmentaja hikoilee varmasti kymmenen kertaa enemmän kuin kyykkypäivänään! Tapetit lähtivät hienosti irti ja tilalle tulee homeista puuseinää muistuttavaa tapettia. Minä suoritin osuuteni tähän projektiin Kodin Terran tapettiosastolla.

Yksi minun projektejani on ollut mm. takapiha, se onkin juuri sopivan kokoinen minun hoidettavaksi. Kukat kukkivat edelleen! :)

Pyllyjumi helpottaa


Niin se tekee. Viime torstain maastavedot 2x80 1x95 1x100 1x105 2x3x80, kapeaapenkkiä 3x35 2x40 2x45 2x40, ojentajataljaa ja ylätaljaa todella kevyesti loppuun, venyttelyt yms.
Tänään kyykyt 2x60 2x65 2x1x70 ja lihashuoltoa. 
Tiistaina penkkiä 20-30 kilolla ja torstaina maastaveto ja kapea kyykky 3x3x50.

Tuommoista se on treeni ennen kisoja, saa kroppa edes vähän liikettä ja paikat pääsevät palautumaan, kun lihakset lepäävät. Olen kävellyt paljon, yrittänyt syödä ja pysyä samalla painossa. Nyt ei oikeastaan jännitä edes. Lauantaina sitten puolenpäivän jälkeen kisalavalle nostelemaan, mitä nyt jaksankaan nostaa. Nopea yhden ryhmän kisa tiedossa, joten taas uusi kokemus minulle.

Kävi kisoissa miten kävi, olen nyt parhaimmassa kunnossa mitä ikinä olen ollut elämässäni (paitsi ehkä 20 vuotta sitten...) Tasan kaksi vuotta tulee tällä viikolla, kun ensimmäistä kertaa lähdin salille ihmettelemään. Jari osasi hyvin houkutella mukaansa. Kovasti jännitin silloin ekoja kertoja, mutta nykyään Juankosken Punnerruksen sali on kuin toinen koti. Matkanvarrella kropastani on lähtenyt kiloja ja tankoon niitä on tullut jokunen lisää ja toivottavasti tulee edelleen.

Palataan taas asiaan viikonloppuna. :)