lauantai 21. heinäkuuta 2018

Ruukkipenkkarit 2018

Tänään nostettiin historiassa kolmannet Ruukkipenkkarit! Kuumuus hellitti hieman, kun aamusta kerääntyivät pilvet Juankosken ympärille ja sade alkoi vienosti tihkuttaen juuri ennen kisaa.
Meitä kisan talkoolaisia/nostajia se ei haitannut, koska lämmittelyt sujuivat salilla ja kilpailupaikkana toimi aivan salin vieressä oleva Patis-Stage kuten edellisinä vuosina ja sinne eivät vesipisarat yltäneet. Ilma oli mukavan raitis nostaa!

Meikäläisen piti päästä jo klo 10 aikaan touhuamaan eli siis suomeksi höyryämään kisajärjestelyitä, jotka olivat kuitenkin jo Jarilla hallussa, kuten arvata saattaa....no minut komennettiin (Jari komensi) sitten lavan rakennuksesta pois. Onneksi touhua riitti sitten minullekin, kun kilpailijoita alkoi saapumaan. Pitihän sitä myös vaa'alle joutua, kun olin kisaamassa itsekin! Puntari antoi lukeman 65,35kg, aika jees treenipaino 63kg:hen ja tunnetusti hellekin turvottaa.... :)

Nostolava palkintopöytineen oli valmis ja päästiin lämmittelemään turinoiden välissä. Meitä kilpailijoita oli tänä päivänä 11 eli 2 juniorinostajaa ja 2 naisnostajaa ja loput miesveteraaneja. Junnut ja me naiset varattiin tietysti kisateline ja ihan mukavasti menivät lämmittelyt huumorikukkien kukkiessa. 
Minun oma penkkitreenihän on ollut melko tahmeaa, otin viimeisenä lämmittelynä 70kg ja aloitukseen olin laittanut 72,5kg. Mulla ei ollut mitään takuita, että jaksaisin edes sitä.
No kaikki meni hyvin minun ja muidenkin osalta, joten kisa aloitettiin hyvillä mielin.
Kisa sujui tosi mukavasti ja lavamiehetkin hoitivat homman tosi hienosti, vaikka osa oli ensikertalaisia! Jari toimi kuuluttajana ja tuomareina toimivat Petri Kokkonen, Hannu Saarelainen ja Jari Kuokkanen Kuopion Painonnostajista. Anne ja Ville hoitivat teknisen puolen ja korotukset ym.


Meikäläisen nostot 72,5kg 77,5kg ja 80kg. Mulla olis ollut tämän viikon penkkiohjelmassa 75kg ja 77,5kg ykköset, joten ne tuli tehtyä kisassa nyt sitten. 
Yläselkä alkaa olla jo parempi. Tuntuu että tanko jopa oikeesti irtoaa rinnasta, mutta silti penkkaaminen ei oo ollut kivaa...mutta mä uskon että se siitä helpottaa!!

Sateesta huolimatta myös yleisöä saapui paikalle!

Palkintojenjakoa....minä jaoin sitten loput palkinnot Annen kaverina. Kaikki nostajat palkittiin, tuote palkinnot tulivat paikallisilta yrityksiltä ja heille iso kiitos!

Meidän seuran ensikertalainen Make nosti hienosti 95kg, toinen junnu meidän seurasta eli Teemu nosti 142,5kg aika hyviä tuloksia!

Vitsit miten kiva päivä taas aivan kuten kahtena edellisenä vuotenakin. Mun toive olisi ensi vuodelle kaksi ryhmää nostajia, joten tulkaahan kaikki kynnelle kykenevät rentoon porukkaan nostamaan sopivasti tosissaan!

Mun treenit tästä jatkuvat kevennysviikolla ja sitten taas kyykätään täysii...yök penkkipaitaakin pitää sovittaa. Lajivalinta on kuitenkin tehty, joten ei auta itku markkinoilla. :D




keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Maastavedot

Viime aikoina olen onnitellut itseäni loistavasta lajivalinnasta. Polvilämppäreitä jalkaan laittaessa tulee jo hiki niin arvaahan sen mitä se on kun vetää siteet ja trikoon päälle... No paikat kyllä on lämpimät tekemättä mitään ja ainakin tuntuu tosi hyvältä koko kroppa.
Eilen kävin taas akupunktiossa ja viime kerran jälkeen piti todeta, että hampaiden pureminen on jäänyt pois. Leuka on rento! Kyllä se on vaan niin rentouttava kokemus kun piikit laitetaan ja maataan 20min...aika menee aivan liian nopeasti. Sain taas piikkejä ympäri kroppaa ja nyt keskityttiin etenkin lapojen seutuun. Suosittelen lämpimästä!

Tämän päivän jumppaa:
Niskakyykky 5x80 5x90 5x95 5x100 5x90
Vetoja 4x105 3x115 2x122,5 1x130 puvun alaosalla 1x137,5 1x145
raakana loppuun 3x4x110

Tässä videolla 130kg 145kg (kisa enkka!) ja 4x110kg
Alussa oli taas tunne, että loppuveto menee samanlaiseksi tutinaksi kuin mitä se on ollut. Otin ykkösnostot sitten perinteiseen tyyliin eli ajatuksen kanssa. Ongelmaa ei ollut kun keskityin! 
Kävi jo kaikenlaista mielessä...menen Norjaan teen mahdollisesti kyykyssä oman enkan ja saan penkissä tuloksen SITTEN mokaan vedot ja jään ilman tulosta oman virheen takia. :D
Niin ei saa käydä. Pakko yrittää...

Huomenna kevyesti yläkropan jumppaa ja lauantaina penkkipunnerretaan Juankoskella! Tervetuloa torille klo 13 alkaen. :)

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kyykkyä

Jeps. Oli muuten melko hikinen homma tuo sunnuntain varustekyykkytreeni...MUTTA lämmin ei luita riko.

Raakana vika sarja 4x105 polvisiteillä 4x115 4x125
Trikoon alaosaa 3x135 2x145 1x152,5 1x160 3x4x130
Polviinveto sumolla 4x90 3x4x100
Raakarinnalleveto 5x5x40
Pari vatsaa, venyttelyt


Tässäpä 160kg sillä löysällä treenitrikoolla (jos sen oman kisaenkan sais tällä trikoolla vielä ottaa ennen seuraavaa kisaa). Pääsee muuten aika hyvin syvyyteen pienemmillä painoilla. Oma paino tosin on tällä hetkellä...noh, enemmän kuin sitten kisapäivänä. Kaikesta huolimatta kyykky tuntuu kivalta, trikoolla tai ilman!

Maanantaina tein kevyesti penkkiä ja sehän nyt oli täyttä paskaa. En mä jaksa mitään penkata. Ei se penkki kyllä ikinä maistu kyykkytreenin jälkeisenä päivänä.... :D

Kisahuumaa alkaa olla ilmassa. Lennot ja hotellit ovat varailtuna jne. Ja tässäpä linkkiä osallistujiin, tosin en tiedä vieläkö tuohon listaan nimiä tulee:

Eipä ole ylläri, että omassa sarjassa on kovia norjalaisia ottaen huomioon missä kisa järjestetään. Jännää tulee kyllä varmasti olemaan! Kyllähän tuota päivää jo ihan odottaa....

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Vedot ja muut jumpat

Torstain jumppaa... 
Niskakyykkyä 5x80 5x90 5x95 2x5x100
Maastavetoja raakana 4x105 3x115 2x125 trikoon alaosa 1x132,5 1x140 1x135 raakana 3x4x110
Merkkipenkkiä 5x55 5x60 5x62,5 2x5x607
Venyttelyt

Raakana veto on mukavaa ja helppoa. Mulla on tosin ollut viime aikoina ongelmana tuo vedon loppu ja etenkin puvun kanssa se onkin iso onkelma. Polven kohdalla tasapaino nimittäin pettää pahemman kerran! Jalat ovat olleet niin sanotusti maksimileveydellä ja nyt niitä pitikin puvun kanssa himpun verran laittaa kapeammalle. Se kyllä auttoi. 
Raakana vetäisin edelleen mieluummin vaan täytyy tuo puku taas opetella... :D
Kiva, hyvä ja kevyelle tuntuva treeni valmentajan valvovan silmän alla.

Perjantaina...
Boxille kyykkyä 5x80 5x90 2x5x100 5x90
Jullet 5x90 5x100 3x5x110
Kapeapenkki 5x55 4x5x60
Pullover 5x5x12,5-20
Hauista ja ojentajataljaa 5x5
Venyttelyä

Ennen viikon viimeinen treeni oli ihan mukavaa kevyttä salilla puuhastelua, mutta sitä se ei ole ollut enää vähään aikaan....tahmeaa! Mutta hyvä olo oli jälkeen päin, kun sain kaiken tehtyä.

Seuraavien kisojen miljöö vaihtui Joensuusta Norjaan. Lähden opettelemaan Länsi-Euroopan mestaruuskilpailuihin syyskuussa, kisapäiväni on muistaakseni 15.9. sunnuntai tai jotain sinne päin. Sarja on tietysti varusteilla alle 63kg. Ihan jännää! Sopiva aloitus kansainvälisiin voimanostokilpailuihin ja tulee tehtyä sm-raja samalla. Ehkä. Jos saan penkissä tuloksen. :)
Motivaatio alkaa palailla pätkittäin....

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Kyykkytreeni ja fitnesfätnesviteo

Viikon alkuun oli pari vapaapäivää ja nehän on mukava viettää salilla etenkin kun helteet alkoivat...
Maanantaina kyykkyä:
Raakana vikat sarjat 5x100 4x110 polvisiteillä 5x120
Trikoonalaosalla 4x130 3x140 2x147,5 1x155 2x4x130
Polviinveto 4x90 3x4x100
Raakarinnalleveto 3x5x40
Venyttelyt

Oli vähän sellainen "ei kiinosta, ei jaksa" fiilis...kuumakin oli. Olin yksin, joten tuli laitettuu trikoo jo 130kg ja nyt on sitten luovuttajaolo. Onneksi trikoo on tosi löysä! Ihan kevyt oli tuo 155kg, vain 15kg alle kisaenkan joten on lupa odottaa seuraavissa kisoissa enemmän... Jospa silloin myös sattuisi kiinnostamaan enemmän.

Käytiin illemmalla Kuopiossa syömässä Pancho Villassa koko perhe ja sen jälkeen nautittiin jäätelöä ja mansikoita torilla. Tulomatkalla piipahdettiin Alahovin Viinitilalla, täysin uusi paikka meille vaikka monesti ajetaan ohi! Päästiin samalla lossin kyytiin ja nähtiin ihania isoja söpöjä sikoja, en osaa sanoa oikeaa rotua, mutta Jari ihastui niihin kovin.
Ostin myös reissulla itselleni verenpainemittarin, meinaa ressitilanteissa (töissä) olla rr vähän turhan korkea...jotain on asialle tehtävä. Tosin Alahovin siiderin nautittuani saunassa oli verenpainekin aivan hyvällä tasolla. Enemmän rentouttajia elämään siis. :)

Penkkiä tiistaina
5x65 4x67,5 3x70 2x72,5 1x75 3x4x65
Pystypunnerrus 5x5x30-42,5
Ranskalainenpunnerrus kp 5x5x12,5-17,5
Alataljaa, hauista 5x5
Vatsaa ja venyttelyt

Penkissä ei oikein edelleenkään fiilistä ole, tosin nyt ei tunnu kipujakaan muualla kuin lukkiutuneessa rintarangassa. Alan olla melko kypsä. Rantapenkkaritkin menivät ohisuun ja sekös kyrsi jäädä paitsi kivasta tapahtumasta.

Ei auta kuin jättää toimistohommat pois, turha somettaminen pois jne jne. Jospa siitä lukot ja jumit alkavat helpottamaan. Vaikeaahan se on varsinkin kun miettii omia kiinnostuksen alueita (esim. opiskelun saralla mahdollisesti), mutta kai se pitää myöntää ettei minusta ole koneen ääressä istumaan. Kipeäksi tulen fyysisesti ja henkisesti.

Hei mutta tässäpä on nyt sitä vitnesii by Eve!

Ihan ensimmäistä kertaa koko treeniblogin historiassa on videolla penkkitreenin apuliikkeet! 
Videolla on nyt sitten todisteet, että toisinaan myös teen apuliikkeitä enkä pelkästään kirjoittele tänne blogiin "tehneeni niitä".
Penkki 4x67,5kg pystypunnerrus 5x42,5kg ranskikset 5x17,5kg alatalja meidän taljan mukaan 5x82,5kg sekä tietty tiukaa hauisvääntöä loppuun!
Sanoisin että ihan kiva treeni tuli kuitenkin, vaikka ainoana seurana oli Jone Nikula ja AH Olli Hermanni. Kumpikin on nähty ihan livenä Kaisaniemessä viime kuussa. :D

Meidän Emmi oli ihmeissään, kun oli päässyt Voimanostaja-lehteen!
Joukkueenjohtaja Markku Kemppainen oli kirjoittanut mukavan jutun Etelä-Afrikan kisasta.

Jeps. Palaillaan!

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Treeniä vaan.

Maanantaina töiden jälkeen reippaammalle maastolenkille ponin selässä. Siinä oli treeniä kerrakseen kun sai nauraa ja nauttia sydämensä kyllyydestä pitkällä laukkasuoralla ja ponillakin oli vähintään yhtä hauskaa!

Tiistaina penkkiä
5x62,5 4x65 3x67,5 3x70 2x72,5 3x4x65
Pystypunnerrus istuen 4x5x30-40
Ranskalainenpunnerrus kp 4x5
Vähän vatsaa ja venyttelyt

Tein penkin siinä telineessä joka on liian korkea mulle. Vaikka en meinannut saada tankoa telineestä oli rauta itsessään kevyttä.

Keskiviikkona uudestaan ratsaille ja extempore reipas maastolenkki. Nyt ei suomenhevospoika Vili mahtanut edellä menneelle isolle entiselle ravurille mitään! Mutta perässä mentiin niin kovaa kuin päästiin... Voin sanoa, että kylläpä teki hyvää! Maastoilu on parasta, puhdistaa mielen ja rentouttaa.

Torstaina niskakyykkyä
4x5x80-100
Mave 5x100 3x110 2x120 puvun alaosalla 1x127,5 2x1x135 3x4x110
Merkkipenkkiä jalat ilmassa 4x5x52,5-57,5
Venyttelyt

Väsy treeni. Trikoon testausta...ekan kerran vedin nurin mavessa. Noh sattuuhan tuota. Ensi kerralla vedän enemmän raakana, sujuu paremmin se :D

Perjantaina
Boxkyykyt 4x5x80-100
Jullet 4x5x90-110
Kapeapenkki 5x55 5x60 4x62,5 5x60 4x60
Pullover kp 4x5x12,5-20
Ojentajataljaa ja hauista 4x5
Vatsaa, venyttelyt...

Jeps. Väsy väsy. Penkki ei meinaa kulkea ja jos totta puhutaan ei mulla oo intoa tällä hetkellä koko penkkiin. Kyykkään ja vedän maasta mieluummin, kai se penkki siinä sivussa tulee. Yläkroppa on jotenkin jumissa, rintarankakin kenkkuilee.

Kaikesta huolimatta nostan kahden viikon päästä Juankosken Punnerruksen järjestämissä Ruukkipenkkareissa. Ihan vaan muodon vuoksi, jospa siinä sen 70kg edes jaksaisi merkistä. Nyt just on sellanen olo etten jaksa välttämättä sitäkään. Puuh jotenkin oon aivan veto pois... Onneksi saan mun Emmin huomenna kotio reissultaan!

Mainostan vielä meidän kisoja: 
On saatu kasaan hienoja tuotepalkintoja aivan kuten kahtena edellisenä vuonnakin on ollut. Tarkoitus on myös palkita nostajat pokaalein. Mikä hienointa koko hommassa, me emme ota osallistumismaksua. Jos nyt luet tätä ja tekisi mieli kisaamaan niin tervetuloa! Rennolla meiningillä ja hyvissä puitteissa Juankosken torilla nähdään 21.7. lauantaina. :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kevyt viikko ja uusi treeniohjelma

Tällä viikolla olen viettänyt keveämpää treeniviikkoa. Maanantaina kokeilin kyykätä uudella treenipuvulla ja tiistaina tein kevyesti penkkiä. Keskiviikkona mulla oli vapaapäivä töistäkin ja päivä alkoi akupunktiohoidolla. Oli muuten aivan mielettömän ihana kokemus! Lähdin hakemaan apua niska-hartiaseudun vaivoihin, kun tosiaan kramppi on ollut. Neuloja laiteltiin vähän joka paikkaan, varpaisiin, sormiin, kasvoihin, reisiin, niskaan about 30kpl...ja sitten pötköttelin 20min. Olo oli rentoutunut enkä ole purrut hampaita nyt niin paljon yhteen kuin ollut tapana. Seuraava aika on jo varattu!

Akupunktion jälkeen Jari tarjosi mulle ruuat Nilsiässä ja illalla kävin ratsastustunnilla Vuorelan tallilla. Erittäin lämminhenkinen pieni talli ja menen varmasti uudelleen! Ponit olivat tyytyväisen oloisia ja tallin porukka todella mukavia ihmisiä, nämä asiat vaikuttavat omissa valinnoissa tallien suhteen. Sain ratsastuksenopettajalta hyvän venytysvinkin lonkille.

Torstaina maastavetoa kevyesti ja vähän sitä sun tätä jumppaa. Perjantaina en mennyt ollenkaan salille. Lauantaina olin vetohevoskisoissa paistamassa lettuja ja seurasin myös vähän kisaakin.


Kertakaikkisen upeita suomenhevosia! Millä innolla ne vetivät perässään jokainen viimeisillä metreillä lähes 1000kg, voittaja hevonen veti 1200kg ja oli myös "wilkseissä" paras. Kuvien hevosten nimiä en valitettavasti muista, upeita olivat kaikki joka tapauksessa. Jos mulla olisi oma hevonen niin tää olis sellainen laji joka oikeasti kiinnostaa! Ohjastajien hevosen käsittelytaitoa täytyy ihailla, monet hevosista lähtivät vetämään erittäin pienistä merkeistä ja antoivat itsestään kaiken viime metreille. Todellista hevosmiestaitoa ohjastajilta!

Ja sitten sunnuntaina kyykkäämään...raakana 100kg asti, polvisiteillä 5x110 5x120 4x127,5
trikoon alaosalla 3x135 2x142,5 1x150 2x4x125
Polviinveto 4x4x85-100
Rinnallevetoja 40-50kg 
Venyttelyt


Siinäpä 127,5kg sekä 142,kg Kyykky tuntui hyvältä ja erityisesti uusi trikoo tuntuu hyvältä. Titan Spartan koko 40, aloittelijoille suositeltu ilmeisesti ja ymmärrän hyvin koska se antaa ihan eritavalla periksi kuin Centurion. Tällä on hyvä treenata kun pääsee syvyyteen pikkupainoilla eikä tarvitse taistella päälle laitossa. Tää on tosiaan sen verran reilu, että olkaimia pitäisi lyhentää relusti vaan tällä trikoolla on tarkoitus ottaa pelkällä alaosalla. Kisat kun lähenee niin otan sen tiukemman trikoon käyttöön.

Siinäpä se! Oli hyvä treeni ja sen jälkeen tarjosin Jarille ruuat paikallisessa.

Uusi ohjelma alkoi nyt sitten ja sarja lyhenee, painot kasvaa...jei. Maastavedosta käytiin keskustelu ja minä olisin valmis treenaamaan raakana, mutta valmentajan käskystä myös siinä vedetään pikkuhiljaa trikoota päälle. Blaah. Jaahas aika mennä nukkumaan, että huomenna jaksaa töissä. Palaillaan. :)