lauantai 31. tammikuuta 2015

Sumo-tuskailua, merkkipenkkiä ja kakkua taas.

Maastaveto to


Kävin ääni käheänä vetämässä sumolla. Valmentaja katsoi vieressä ja vähän meinasin kuulemma lipsua välillä, mutta ainakin viimeinen sarja tuli kaiketi ihan ok. Pitää todeta, että mitä tuskaisemmalta tuo tuntuu, niin sitä paremmin tulee oikein jaloilla nostettua. Selällä saisi aika paljon helpotusta liikkeeseen, mutta eriasia on nostaa jaloilla... Vähän kyllä salaisesti nautin noiden sumovetojen aiheuttamasta pinnistyksestä. :)

Minulla on kuulemma sama ohjelma vedossa nyt, kuin mitä oli kapeassa vedossa viime kesänä, eli maastavetotreeni alkoi melkein alusta. (Tuskinpa se silloin aiheutti samanlaisia tuntemuksia kuten esimerkiksi tänään.) 
Oikeastaan ennen sm-kisoja tuntui, että aloin vasta päästä jyvälle tuosta kapealla vedosta, mutta palataan siihen sitten, jos sumoveto ei ala kulkemaan. Positiivisena asiana voin sanoa näin parin viikon jälkeen ettei alaselässä ole jumia, ainakaan vielä.

Lämmittelyt + 6x75 5x80 5x85 2x5x80

Jullet
4x6x50-60
Ala- ja ylätaljaa
4x6x45-50
Vatsoja, venyttelyä..


Merkkipenkkiä pe


Valmentaja teki treeninsä ennen minua ja läks kaupoille, joten otin merkkipenkin yksin ja maltilla. Liian kevyt ohjelma :(

Lämmittelyt + 4x5x45


Takapuoleen pitää kiinnittää huomiota, itsestäni näyttää ettei se ole kunnolla kiinni penkissä, vaikka tuntuukin siltä. 

Box-kyykky 4x6x40-50
Ranskis tangolla 4x8x17,5-20
Hauista tangolla 3x8x20
Pullover 4x8x12,5
Vatsoja, venyttelyt.

Vapaa viikonloppu vihdoin ja tänään lauantaina vietettiin pikku-treenarimme 5-vee synttäreitä isommalla porukalla. Juhlittua tuli iltaan asti ja heppailuakin sain sovittua ensi viikolle pitkästä aikaa, kääk! Onneksi yhteissopimuksesta hepan omistajan kanssa aloitetaan kevyesti. Ratsastus oikeasti tuntuu jälkeenpäin varsinkin jaloissa, lajia kokeilleet kyllä tietävät! 
Mukavaa oli, mutta olo on aika heikko nyt. Aamulla söin yhden rahkan ja muuten päivä menty napostelemalla synttäriherkkuja... Ei auta kuin ottaa itseä niskasta kiinni ja kävin jo vetämässä pikku hölkkälenkin, joka auttoi onneksi vähän tai ainakin aineenvaihdunta tuntui lähtevän taas käyntiin. 
Enpä ole muuten painonpudotus asiassa juurikaan edennyt, paino edelleen himpun päälle 60kg. Jospa se siitä pikku hiljaa...




Uni tuli illalla hyvin rinsessalle uusien unikavereiden kanssa!






tiistai 27. tammikuuta 2015

Kyykkyä ja penkkiä pienessä flunssan tapaisessa


Eilen maanantaina kyykyt.

Lämmittelyt + 5x55 5x60 5x65 5x70 5x65

Polven alta veto
5x4x65
Suorinjaloin maastaveto
5x40 5x50 3x5x60 5x50
Raakarinnalleveto
4x5x30-35
Vatsoja ja venyttelyä.

Tosiaan töissä jo tuntui, että nyt puskee pöpöä ja eikun äkkiä salille tekemään ennen kuin olo huononee. Onneksi valmentajakin kerkesi tulla viimeiset sarjat katsomaan ja taas pikku juttu tuli ilmi. 
Eli tangon telineestä ottamisen aikana paino menee varpaille, joka aiheuttaa kyykkyjen etupainoisuuden. 
Nihkeää oli aluksi ja tuntui ettei jaksaisi mitään, mutta kyllä sitä siinä piristyi pikkuhiljaa.

Tiistain penkkailut

Lämmittelyt + 6x45 6x47,5 2x5x50 2x5x45

Kyykky kapealla tanko niskassa
2x6x40 2x5x50
Penkkipunnerrus käsipainoilla
4x8x10-12,5
Pystypunnerrus
4x8x25
Ojentajat ylätaljassa
4x8x20-25
Vatsoja ja venyttelyt





Kevyttä oli penkki tästä nuhasta huolimatta (valmentaja vink, vink!). Aamulla mittasin kuumen ja sitä ei ollut, joten ei muuta kuin salille! Yritin kyllä vielä ottaa päikkärit ennen salia, mutta oma pikku hurrikaanini ei antanut äipän nukkua. Vauhti alkoi penkin jälkeen hiipua, mutta tein kaiken kuitenkin loppuun asti.
Pystypunnerruksessa painot jäivät harmikseni vaivaiseen 25 kiloon, se kyllä saattoi johtua siitä, että nuo kasit ovat aika hapokkaita. :)
Nyt yritän ottaa rennosti (töiden lomassa), että pääsen taas lempipuuhaani eli sumovetojen pariin loppuviikosta. 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Sumoo, penkkii ja kakkua!

No niin! Ensimmäinen "ei tästä tule mitään, mä luovutan" on koettu eilen eli torstaina. Sumojahan sitä kävin vetämässä ennen iltavuoroa ja tuloksena veriset ja mustat polvet sekä pieni harmistus, kun ei se ole niin helppoa kuin miltä parhaimmillaan näyttää...


Painot ovat ihan naurettavan pieniä ja syystäkin. Sumoveto tulisi tehdä suurimmaksi osaksi jaloilla, joten voimaa todella kysytään! Sitä vaan mietin, että onkohan muillakin sumovetäjillä ollut alku yhtä hankalaa vai olenko jotenkin erikoinen, kun tuo on vaan niin kamalan työlästä verrattuna kapealla vetoon. :D
Tosin sen voin myöntää, että 1,5 vuoden salikokemuksella ei minun jaloissa vielä ihan hirveästi voimaa ole.

En ymmärrä miten taas onnistuin sössimään tuon aloitusasennonkin niin pahasti, että selkä on pyöreänä heti alussa (nostot kuitenkin tuntuivat enemmän jaloissa kuin selässä). Onneksi ensi torstaina olen samaan aikaan valmentajan kanssa salilla, joten muistutusta tulee varmasti vähän joka asiasta. Pähkäilin ensin kehtaanko edes laittaa videota näkyville. Päätin sitten laittaa, koska voin ainakin katsella ja verrata sitä sitten myöhemmin, kun alkaa näyttää paremmalta.
Jep, KUN näyttää eli aion jatkaa sitkeästi sumovetojen harjoittelua! :)

Lämmittelyt + 6x70 5x77,5 5x82,5 2x5x77,5


Jullet
6x40 6x50 6x55 6x60
Ylätaljaa
6x45 3x6x50
Vatsat ja venyttelyt.

Torstaina oli oman rakkaan tsempparini ja sali-apinani 5-vee synttärit. Onnea Emmi! <3

Ensimmäistä kertaa kokeilin tälläistä kakkukuvaa. Aika kiva ja helppo käyttää, en laittanut sitä kermavaahdon päälle ettei kuva kostuisi liikaa ja pysyisi ehjänä. Laitoin alle sokerikreemiä ja marmeladia, hyvin kelpasi päivänsankarille oma lempi Winxi syötäväksi! :)




Merkkipenkkiä

Lämmittelyt + 2x5x42,5 2x5x45

Kahden viimeisen sarjan kaikki toistot start-merkistä. Tätä nyt sitten saan taas harjoitella urakalla, haluankin vähän rankaista itseäni. :D

Box-kyykky
2x6x30 6x40 6x45 6x50
Ranskalainen punnerrus käsipainolla
8x8 2x8x10
Pull-over
3x8x12,5
Vatsoja ja venyttelyä.

Tosiaan, ensimmäinen hieronta-aika varattu yläselälle. Penkki tuppaa jumiuttamaan lavat nykyään ja sitä on ollut jo tällä viikolla vähän ilmassa... Merkkipenkkiä vielä päälle niin hyvä tulee!
Venyttelyt takareisille ovat jääneet vähälle, alkuviikosta innostuin venyttelemään niin hyvin, että vasen puoli jotenkin hieman ehkä venähti (?). Jotapaukasessa venyttely tekee sen verran pahaa, joten en ole viitsinyt sitä asioikseni alkaa kiusaamaan. Vedoissa ja kyykyissä tuo ei ole haitannut, kunhan paikat ovat lämmenneet. 

Nyt olo on vähän kuin olisin jonkun pienen jyrän alle jäänyt, mutta hyvällä tavalla. Paljon valittamista näköjään teksteihin mahtuu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että tykkään tästä hommasta kovasti!
Jospa tänään saunottaisiin lihakset rennoiksi ja muutenkin hölläisin ajatuksia tästä treenihommasta ja sitten onkin taas hyvä aloittaa ensiviikko kyykkäämällä! :) 


tiistai 20. tammikuuta 2015

Kyykkyä ja penkkiä

Maanantai alkoi perinteisin menoin eli kyykkäämällä, jonka jälkeen kiiruhdin iltavuoroon.
Kaiken tämän kiukkuamisen ja murjotuksen jälkeen ohjelmassa oli varotoimena myös osassa apuliikkeitä sarjamäärät ja painot, aikaisemmin tein kaikki tuntuman mukaan. Itseni tuntien ehkä hyvä niin, koska kyllähän julleilla ja taljoillakin itsensä jumiin saa, jos ihan urakalla alkaa tekemään.
Suorinjaloin maastavetoa ei ollut, mutta teen sitä kuitenkin, koska se on hyvä liike ja ilman remmejä tehdessä otevoima paranee.

Kyykyt
lämmittelyt + 5x55 5x62,5 5x67,5 5x62,5

Kevyttähän se oli, kuten pitääkin. Otin videolle pari sarjaa ja totesin, että kyykyt olisivat voineet olla syvempiä, takapuoli luiskahti vähän taakse eivätkä kyykyt tulleet ihan jalkojen väliin, kyynärpäät osuivat kuitenkin reisiin ja se hämäsi vähän syvyydessä. Tein ihan ajatuksella (omasta mielestäni), mutta siitä huolimatta ne näköjään jäivät vähän etupainoisiksi.
Lämmittelyihin olisin voinut uhrata enemmän aikaa, liian innolla lähdin tekemään...
Positiivinen asia tässä on se, että en tarvinnut valmentajaa kertomaan virheitäni vaan osasin ne itse todeta. Eri asia on toki miten virheet korjataan, tässä tapauksessa tiedän mihin pitää kiinnittää ensi kerralla huomiota.



5x62,5

Uutena liikkeenä minulle polven alta veto
4x4x60
Tuttu ja turvallinen sjmv
6x40 6x50 5x60 6x50
Raaka rinnalleveto
5x30 2x5x35 5x30
Vatsat ja venyttelyt.

Otin tuon polven alta vedon videolle ja näytin valmentajalle, että menikö oikein. Ensimmäistä kertaa tein ja ihan mukavan tuntuinen liike, vaikka painoa ei vielä juuri olekkaan.


         

Penkkiä <3

Tänään eli tiistaina penkkiä ennen iltavuoroa. Eilen jouduin olemaan itsekseni, mutta tänään salilla oli melkein tungosta ja hyvä niin, ettei aina tarvitse pelkästään valmentajalle purnata! :)

Lämmittelyt + 6x45 6x47,5 5x50 2x5x45

Kapea kyykky
2x6x40 2x5x50 6x40
Penkkipunnerrus käsipainoilla
3x8x10-12,5
Pystypunnerrus istuen tangolla
3x8x25-27,5
Ojentajat ylätaljassa
3x8x15-20
Hauista
3x8x15-17,5
Vatsaa ja venyttelyt.

Kivoja nuo 8 toiston sarjat. Ajattelin, että pystypunnerruksessa menee helposti 8x30, mutta jo pelkällä tangolla olkapäät hapottuivat. Ohjelmassa ei ollut tuota kapeaa kyykkyä, olen sitä yleensä penkkipäivänä ottanut eikä ollut myöskään hauista, mutta pitäähän nyt sitäkin kasvattaa. Kai minulla oli lupa nämä lisätä... :D

Saas nähdä miten penkki alkaa kulkemaan. Viime aikoina yläselkä jumiutuu herkästi varsinkin merkkipenkistä. Liike menee siis hyvin perille, mutta on se kyllä todella ärsyttävää silti! Pitääkin muistaa soitella hierojalle ja alkaa valmiiksi kyselemään aikoja ettei kovin pahaksi pääse. 
Kärsin päänsärystä jo viime viikonloppuna, kun olin kevyesti tehnyt penkkiä samalla viikolla, jumia tuntui olevan. (Saattoi se tosin osittain johtua huonosta ruokapuolestakin töiden ohessa. Mikä siinä syömisessä nyt on niin vaikeaa, täytyy panostaa tuohonkin enemmän!)

Ihan rapsakat kelit tuli taas, lenkilläkään en ole nyt käynyt, mutta pitää taas yrittää mennä loppuviikosta. Koiratkaan eivät oikein näistä pakkasista tunnu nauttivan...
Mukavaa viikkoa ja hyviä treenejä! <3



perjantai 16. tammikuuta 2015

(Henkistä) palautumista ja treenien aloittelua.

Sitä alkaa taas pääseemään normaaliin rytmiin pikku hiljaa. Salilla olen käynyt kaksi kertaa tällä viikolla ja juoksulenkkejä olen aloitellut myös, tämä viikko on menty ihan 2-4km:n matkoilla, mutta niihin sisältyy kaksi isoa ylämäkeä, joten hapotti vähän pitkästä aikaa...
Herkkuja olen vähentänyt, tummaasuklaata tulee otettua makeannälkään silloin tällöin. Katsotaan putoaako paino näillä vai tarvitseeko kiinnittää enemmän huomiota ruokavalioon, juoksulenkit ainakin pitenevät vähitellen kevättä kohden.

Keskiviikkona kävin kyykkäämässä 3x6x60 ja penkkaamassa 3x6x45, peruskuntokautta aloittelin siis. Miksi lykätä tämän pidempään väistämätöntä, kun se alkaa kuitenkin ensi viikolla! :D
Tein myös jalkaprässiä (en tiedä miksi), suorinjaloin maastavetoa sekä ylätaljaa, 6-8 toiston sarjoja keskiraskaasti.  Ai, että teki hyvää! :)

Tänään käytiin vetämässä sumona, koko poppoolla. 


Mulla oli tuo takimmainen tanko, vielä ei nouse 300kg :(

Tulen lähitulevaisuudessa itkemään tänne tuon sumovedon vaikeutta todennäköisesti usein, mutta aion siitä huolimatta opetella sen. 
Ohjelmaan lisätään uutena liikkeenä minulle polven alta veto ja julle pysyy ohjelmassa kuten on ollut alusta asti, niin on pari kunnon selkä liikettä. Tekniikkaa tuohon sumovetoon katsottiin ja mietittiin ihan urakalla, ensi viikolla alkaa varsinaisessa ohjelmassa sitten. 
Tein 3x6x80 ja sitten 60 kilolla loppuun sarjoja, joissa kokeiltiin kapeampaa jalkojen asentoa. Alkuun parempi tuo kapeampi jalkojen asento, katsotaan miten lähtee sujumaan.

Listaa itselleni muistettavista asioista:
- Paino jalan ulkosyrjälle
- Polvia sivulle
- Lantio suoraan alas
- Selkä hyvässä asennossa
- Paineet vyöhön
- Hartiat sivuilla, ei saa roikottaa edessä
- Muista nuo kaikki asiat JOKAISELLA toistolla, myös sillä viimeisellä...

Tein lisäksi jullea, vinopenkkiä, ojentajia ja hauista 6 toiston sarjoja muutaman. Ja venyttelyt! 
Pikku Marakattimme oli mukana ilahduttamassa treenejä, jaksoi olla ihan kivasti, nyt ei ole ollutkaan vähään aikaan mukana.


Tämmöinen kiva risteytysponi Feba löytyy Makkaramäen tallilta Kaavilta. Emmi tykkää ponista kovasti ja yhteistyö sujui ratsukolla mukavasti, äitin toimiessa opettajana ja kuvaajana.

Emmi salilla, mukavaa tekemistä löytyy!

Palauttelua

Palautumista tämä viikko on tosiaan ollutkin, mutta lähinnä henkisellä puolella. Olen muutaman kerran käynyt kotona lävitse kisojen aiheuttamaa mielipahaa ja pettymystä. Pikku hiljaa tästä aletaan jo toipumaan, muuta vaihtoehtoa ei ole kuin keskittyä olennaiseen eli treeniin (perheen, kodin ja työn lisäksi :D). 

Olen jälleen huomannut itsessäni "kaikki-mulle-heti-nyt"-asennetta, tämä homma ei mene niin ja tiedän sen. Aina ajoittain kuitenkin kyseenalaistan koko homman ja itseni. Miksi joku muu tekee sillä ja sillä painolla, sen ja sen verran toistoja, miksen minä voi, olenko niin huono tai heikko? Tähän saan aina jonkun nasevan vastauksen esim. kisoissa ei tehdä sarjoja vaan ykkösiä. Välillä on tosi rasittavaa tehdä tätä tuollaisen osaavan ja kaiken tietävän valmentajan opastuksella, mutta varmasti rasittavampaa olisi olla jatkuvasti jumissa. 

SM-kisoista ei jäänyt sen pahempia traumoja, joten haluan päästä kisoihin uudelleen kokeilemaan ja mielellään mahdollisimman nopeasti! :)

Kyykyn lämmittelyssä jaksoin vielä hymyillä, vieressä olisi ollut pussillinen eväitä.

Tässä vaiheessa ei enää hymyilyttänyt.

No tämä lempparihomma ei mennyt kuten piti, mutta oppia tuli tältä reissulta siitä huolimatta!
Ensi viikolla uusi ohjelma ja uudet kujeet! <3

Äitini Britneyn-kissan eli "Britnin" lempi nukkumapaikka on lavuaari, siinä on jopa viltti sitä varten, jännä tapaus.


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pieleen menneet sm-kisat

Niinhän siinä kävi kuten vähän epäilinkin, eipä kestänyt minun pälli näissä karkeloissa. Viime viikkojen jännitys huipentui tähän yhteen päivään.


Kisaraporttini Yli-Tornion raaka sm-kisoista:

Hotel Tornedalia Ruotsin puolella oli majoituspaikkamme, jonka matkanjohtaja Martikainen valitsi rauhallisuutensa vuoksi (mitä nyt 130 pakolaista meidän lisäksi oli majoittuneena samaiseen hotelliin, eri puolelle tosin). Perjantai-iltana Helenan Kievarissa pysähdyttiin vaa'alla ja se näytti mukavat lukemat, pari kiloa alle 63kg. Siispä sänkyyn mässyttelemään, karkilla.

Lauantai-aamuna ylös reippaasti. Yritin kyllä piiloutua peiton alle, mutta valmentaja löysi minut ja oli pakko mennä aamiaiselle yhdeksän jälkeen. Söin ravitsevan desin verran puuroa ja pienen palan leipää.
Sitten kimpsut ja kampsut kokoon ja kisapaikalle jännittämään. Punnituksessa taas mukavat lukemat, 60,61kg, (tässä vaiheessa olisi voinut tankata ihan huolella). Valmentaja/huoltaja Jari-mussukka rupatteli tuttujensa kanssa ja minä tärisin jännityksestä sillä aikaa.
Onneksi alkoivat kyykyn lämmittelyt, ne meni kuten pitikin. Sitten alkoivat itse kyykyt, kaksi ekaa kyykkyä meni kuten pitikin, 100 ei tullut, menin reippaasti alas, mutta yläkroppa nytkähti eteen ja koska en treeneissä niitä satasen julleja ottanut, niin päätin etten ota nytkään.

Kylläpä harmitti. No jatkoin tärisemistä ja käytiin katsomassa isompien tyttöjen kyykkyjä. Sitten penkkiä lämmittelemään ja ajattelin jes, mun lempi juttu! Mutta ei... ei tuntunut ollenkaan kivalle ja sanoinkin sen äänen, joku mättää ja pahasti. No kisapenkki on eri penkki. Aloitukseen sarjapaino 55kg. Pää ja kroppa olivat kuitenkin eri aaltopituudella ja sehän merkitsi varaslähtöä rinnalta, 55kg toisella yrittämällä onnistui sentään.
Kolmanteen 60kg, (tämä oli kyllä huippu suoritus) otin pienen varaslähdön ja laskin takaisin rinnalle ja nostin uudelleen merkistä, kevyttä! Hylätty nostohan se totta kai oli.
Voin sanoa, että näin jälkeen päin ihan vähän harmittaa, penkkikunto oli sitä luokkaa, että ennätys olisi tullut helposti, ei jumia eikä mitään mikä olisi estänyt, ei edes jännittänyt mennä tekemään penkkiä.
Mutta sillä hetkellä ei vaan huvittanut, väsytti ja vitutti.

Jossain vaiheessa penkkien välissä oli tuntunut pienen pieni nälän tunne vatsassa, joka kylläkin meni nopeasti ohi. Yritin korjata asiaa urheilujuomalla ja suklaalla, mutta sain aikaiseksi vain pahan olon ja kusihädän. Halusin kotiin nukkumaan!
Tulos oli pakko tehdä, joten pakotin itseni tekemään edes yhden maastavedon. Laitoin siihen 105kg niin tulisi edes sm-raja tehtyä, olisi ollut aika noloa tehdä tulos sen alle, tosin vielä nolompaa olisi jäädä kokonaan ilman tulosta. Tuon vedon jälkeen lähdettiin suoraan kotiin.

Viime ruokailusta oli siis kulunut aikaa melkein 6 tuntia ennen kuin tajusin itse asiaa. En muistanut syödä, koska jännitti niin paljon, että ajatus syömisestä lähinnä oksetti. Verensokerin laskiessa minulle tulee ensin kiukku, sitten huono olo ja väsymys, todennäköisesti samat oireet ovat muillakin, jotka tälläisestä joskus joutuvat kärsimään.
Sanat eivät riitä kertomaan miltä tuntuu! Kilpailuihin valmistauduttiin hyvin, en sairastellut eikä ole oikeastaan mitään järkevää selitystä sille miksi tein 20kg huonomman tuloksen kuin ensimmäisessä kilpailussani lokakuussa. Tai kai se on selitys, kun en ollut syönyt juuri mitään kisapäivänä?

Oli  mahtavaa olla mukana noin suuressa kilpailussa ja nähdä livenä huippunostajia. Minulla ei ole kovin monista voimanostokilpailuista kokemusta, mutta mielestäni nuo sujuivat mukavasti. Vaikkei mennytkään putkeen minun osaltani, niin onpahan yksi kokemus lisää.
Kiitokset Sandvikeille kannustuksesta ja onnittelut ÅKK:n Stina Lindelille sarjan 63kg voitosta.
Onnittelut seuramme Juankosken Punnerruksen Jari Saariolle sarjan 120kg hopeasta.
Onnea kaikille mitalisteille ja osallistuneille!
Tulokset:
http://www.suomenvoimanostoliitto.fi/09-11012015-klassinen-voimanosto-ylitornio-aavki

Kaikista isoin kiitos kuuluu omalle rakkaalle valmentajalleni ja huoltajalleni Jari Martikaiselle, jonka ansiosta olen tämän upean lajin parissa (muuten makaisin edelleen suklaata syömässä sohvalla).
Kiitos kun jaksat kannustaa minua ja uskoa minuun, kiukuttelustani huolimatta. <3

Ps. ensi kerran lupaan myös syödä, kun käsketään.


Miten tästä eteenpäin?

Kun pääsin autoon istumaan kisapaikalta ajattelin etten ikinä enää koskaan nosta mitään, en ainakaan julkisella paikalla. Hävetti ja hävettää vieläkin.
Tänään olen syönyt ja levännyt, joten mieli on tasaantunut ja valmentajan kanssa on ollut pitkät keskustelut. Vaihtoehtoina tuohon kisajännitykseen on joko olla kisaamatta tai käymällä kisoissa ihan vaan opettelemassa kisaamista ilman, että tarvitsee nostella omia ennätyksiä. 
Joten jatketaan treenejä ja käydään aina välillä kisaamassa, kun sellaiset tähän lähelle sopivasti sattuu. Ilman paineita. 

Aloitetaan kunnon peruskuntokaudella, jolloin minulla on myös tarkoitus pudottaa painoa sarjaan 57kg. Maastavetotekniikka vaihdetaan kapealta sumoon, sen näkee sitten mitä siitä syntyy, mutta jospa seuraavissa kisoissa nostaisin maasta enemmän kuin 105kg ;).

Eikun kevättä kohden ja uuteen nousuun! :)