lauantai 30. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kisat 3/3 Ruukkipenkkarit

Ensin pitää sanoa, että meidän seuran omat kisat menivät aivan nappiin! Aivan mahtava päivä niiden osalta ja miten ylpeä olen meidän seuran uusista nostajista, jotka tekivät ekat kisat kerta kaikkiaan hienosti. Onnea Anne, Vade, Tapio ja Jesse! Tsemppiä treeneihin ja tuleviin kisoihin. :)

Omat kisat nooo... viikko sitten oli Kajaanissa ne kisat ja alkuviikosta paino pysyi ihan kuosissa. Sitten keskiviikkona rupesin imemään nestettä kuin pieni sieni (se aika kuusta). Torstaina paino vaan kohosi, vaikka elin pelkällä ananaksella ja perjantaina iltapäivällä paino oli jo 58,6kg, arvelin etten luovuta eli eikun saunaan ja hikoilin kilon pois. Juotavat nesteet joutuivat myös pannaan ja mitään en uskaltanut syödäkään. Jari sanoi, että saisin nostaa 63kiloisissa, mutta minä en halunnut koska ajattelin ottaa oppina tulevaa varten tämänkin homman. Salilla kävin tekemässä parina päivänä kevyttä jumppaa ja venyttelyä yms. lihashuoltoa olen tehnyt pitkin viikkoa ihan mukavasti. Yläselkä on ollut "ihan jees", välillä happi kulkee, välillä ei.

Lauantaina nukuin pitkään kuuden päivän työputken jäljiltä. Jari heräili aikaisemmin ja lähti kisapaikalle hommiin muiden punnerruslaisten kanssa. Vaaka näytti 56,3kg kotona ja ajattelin juoda kahvin ja mehua, koska päätä rupesi särkemään merkkinä liian vähäisestä nesteen saannista. Oletin, että ne tulis samantien läpi. Kisapaikalla vaaka näyttikin punnituksessa 57,20kg, jo on perkele! Ei kun lenkille...kävin kiertää purtsan ja takaisin tullessa täysin nakuna vaaka näytti tasan 57,00kg JES!


Kisalava melkein valmiina.

Lämmiteltiin kolmen naisen porukalla kisalavalla Ravintola Pataruukin Stagella eli kyseessähän oli ulkokisat ja sää muuten ei olisi voinut olla parempi! Yleisöä alkoi kertymään torille ja terasille tosi kivasti, kaikki eivät onneksi olleet lähteneet katsomaan samaan aikaan esiintyvää Huutokauppa Keisaria. Olin pistänyt aloitukseen taas 62,5kg ja menin samalla kaavalla kuin viikko sitten Kajaanissa. 

Olin ensimmäisenä nostovuorossa ja aloitus oli helppo, samoin toinen nosto 67,5kg. 70kg jäi taas rinnalle, mutta mitäpä tuosta. On tässä oltu koko kuukausi ihan tarpeeksi tiukilla ja yläselkä rupesi taas kiukkuamaan eli nyt vuorossa kunnon palauttelu ja peruskuntokausi. (70 kilolla ens viikolla salilla vitosia, HEHE.) Mun täti miehensä kanssa tulivat ihan yllärinä paikalle Ilomantsista asti ja heidän kanssaan palkitsin itseni jäätelöllä ja breezerillä.



62,5kg


67,5kg


Epäonnistunut 70kg

Varmistamassa ja lavamiehinä olivat seuran pj Karo ja voimanostossa kisanneet Jupua edustaneet Janne ja Teemu (jolta sain muuten ne vetohaalarit kokeiluun). Oma kulta Jari antoi tangon käsille ja täytyy sanoa ettei siihen hommaan parempaa miestä löydy varmasti mistään, ei hajonnut asento kuten yleensä. Kisa siis sujui kuin rasvattu!
Tuomarit ja kuuluttaja tulivat Kuopionpainonnostajista eli suuuren suuri kiitos myös heille yhteistyöstä. Ja yleisö kannusti ja oli mukana ihanasti, kiitos myös kannustajille. Ravintola Partaruukille myös kiitosta yhteistyöstä, Patis Stagella oli hyvä nostaa.
Mukana oli myös ulkopuolisia nostajia, jotka kehuivat kisajärjestelyitä. Lupasivat tulla ensi kesänä uudelleen. Mahtavaa, tervetuloa!


Kisan naisnostajat. Palkinnoksi oli lisäravinteita eli ihan hyvät palkinnot.

Uskaltaako tässä jo ajatella tulevaa, kun tämä kuu on rutistettu? Kuten arvata saattaa niin onhan sitä jo helmikuuhun asti suunniteltu. JOS kaikki menee kivasti niin ajattelin osallistua klassisen penkin ja voimanoston SM-kisoihin sekä varustevoimanoston ja varustepenkin SM-kisoihin. Sanokaa joku pliis, että olen ihan hullu! :D

Mä olen huomannut tänä kesänä, että nautin kisaamisesta. On huippua saada esimerkiksi uusia tuttavuuksia kisapaikoilta ja nähdä uusia paikkoja. Ja kisaaminen on kivaa, vaikka alkuun se olikin melkoista taistelua itseni kanssa ja voimat menivät jännittämiseen. SM-kisojen jälkeen on kuitenkin pakko keskittyä treenaamiseen, että saataisiin sitä voimaa (tämä on omasta suustani ei valmentajan). Penkki on sujunut ihan kohtalaisesti, toki odotin parempaa tulosta ellei tämä yläselän homma olisi ruvennut haittamaan. Mutta kaikki aikanaan, ei mulla ole kiire. Enää. Tää on pitkäjänteistä hommaa.

Kolme vuotta sitten kun lähdin ensimmäistä kertaa salille kaikki tämä voimanosto puhumattakaan kisahommasta oli ihan utopiaa. En olisi silloin arvannut mihinkä tämä homma menee. Silloin aloittelin punnertelun 70 kiloisena 15 kilon tangolla nollasta ja vaikkei nyt 70 kiloa noussutkaan penkistä niin on sitä vähän saanut eteenpäin menemään. Olen myös oppinut itsestäni uusia puolia joita en tiennyt minussa olevan sekä terveelliset elämäntavat ja painonhallintaa. Ensi viikolla homma jatkuu kyykyn ja maastavedon osalta, peruskuntokausi alkaa IIK! Penkkiä rupean tekemään vasta viikon päästä.
Eli maanantaina (tai tiistaina, tässä ois vielä seuran paljuiltakin) palataan!

Ai niin meillä on muuten paras seura, KIITOS JUPU! 
TULOKSET

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Klassinen voimanostokilpailu Kajaanissa 23.7.2016

Kotona ollaan ja kisa takana! Tuli onnistumista ja epäonnistumista, mutta pääosin ihan hyvä mieli on. Ensiksi iso kiitos huoltajilleni Karolle ja Annelle, kisa meni kaikin puolin täysin nappiin. Oma valmentaja-kulta oli töittensä takia estynyt, mutta näin kisan jälkeen voin todeta että hyvin pärjättiin ilmankin. Sain kaikki mukavuudet mitä nostajalle kisan aikana kuuluukin, eli tangon lastauksen, henkisen tsempin ja mukavasti oli vilttikin jalkojen päälle aseteltuna, kun odottelin torilla nostovuoroa. Sää ei ollut kovin kylmä, mutta pilvinen ja pieni viima kävi. 

Painon kanssa ei ole ollut onkelmia ja se näyttikin kisapaikalla Kajaanissa 56,2kg. Kisapaikkana toimi Raatihuoneen tori ja lämmittely tapahtui kuntosali Balancen tiloissa aivan torin vieressä. Minusta oli ihan toimiva ratkaisu kaikin puolin. Punnituksen jälkeen, kun telinekorkeudet oli katsottu tankkasin itseni ja sitten olikin ruvettava lämmittelemään kyykkyä. Aloitukseen laitoin 102,5kg ja viimeinen lämmittelynosto 95kg tuntui hirveältä jullelta, mutta lavalla tuomarien ja yleisön edessä kyykky kulki ihan eri tavalla kuin lämmittelyssä. Aloituksen jälkeen tankoon uusi enkka 107,5kg ja kolmanteen varma korotus eli 110kg, jonka Kuopiossa kahteen kertaan mokasin.

Kolmas nosto 110kg hyväksytysti ylös, vaikkakin tästä "huonommalta" puolelta syyvys on nippanappa.

Penkkikunto oli täysi arvoitus ja vasen käsi oli taas koko aamun juilinut, mutta lämmittelyn viimeinen nosto 60kg oli kevyt, joten ei kun lavalle nostamaan aloitus 62,5kg. Kevyttä oli ja olin ajatellut korotella pienesti 2,5kg:n välein, mutta laitoinkin seuraavaan "puolivahingossa" 67,5kg.
Ylös tuli sekin hyväksytysti vaan huomasin ettei vasen käsi oikein ollut pelissä mukana, mutta korottaa piti, joten kolmanteen 70kg ja rinnallehan se jäi.

Uusi enkka 67,5kg. Viikon päästä uusi yritys 70 kilolla, jos vaan yläselkä antaa periksi.

Penkin jälkeen suoraan vedon lämmittelyyn. Aloitukseen olin laittanut 115kg ja viimeinen lämmittelynosto 105kg kertoi kyllä, että tänään ei ole se päivä taaskaan. 115kg nousi, mutta tunsin ettei enempää tänään todennäköisesti nouse. Korotin 120 kiloon ja kävin toteamassa, että jaloista oli täysin puhti pois eli lattiaan jäi enkä kolmatta nostoa edes viitsinyt yrittää. SURKEAA.

Eihän tää nyt pahalle näytä eihän? Ja kyllä erittäin iso pettymys oli jälleen, kun en päässyt prantamaan vetoa. Mun pitää silti vaan jaksaa uskoa, että joku päivä se sieltä paranee.

Valmentaja oli vähän näitä kisoja vastaan alunperin ja ymmärrän nyt ettei koko ajan kannata niitä maksimeja nostella ja sitähän tämä kesä on oikeastaan ollut. Kroppa tarvitsee sen peruskuntokauden, voimakauden ja herkistelykauden kisaa varten, jotta tulee paras tulos. Paransin silti vähän ennätyksia ja tein paremman kisan sen Kuopion katastrofin jälkeen, vaikka penkissä jäin tavoitteestani (jonka jo etukäteen tiesin) ja veto ei kulkenut sitten ollenkaan. 
Tästä lähdetään nyt sitten jatkamaan joulukuuta kohti!

Onnittelut Juankosken Punnerrusta edustavalle Joonas Pasaselle maastavedon suomenennätyksestä sarjaan M83kg tuloksella 303kg ja kokonaiskilpailun voitosta! Kiitos Kajaanin Kuohu, mukava oli torilla nostaa ja katsojiakin oli paikalla kiitettävästi. Kiitos vielä kerran mun huoltajille, jotka ovat ihan huippuluokkaa.

Viikon päästä on oman seuran penkkikisat, jännäääääää!! 


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kevyttä jumppailua

Maanantain epäonnistuneen kyykkypäivän jälkeen kokeiltiin raakapenkkiä merkeistä. Ei oikein lähtenyt...tosi tahmeaa. Annan itselleni anteeksi, olihan viikonloppuna penkkikisat ja vaikka nostinkin paidalla pikkupainoja niin kai se johonkin otti kuitenkin. Anne varmisti, Jari katsoi nostot ja antoi merkit...pitkät merkit.

Lämmittelyt + merkeistä 1x57,5 2x1x60 
loppuun 3x3x55
Jullea 3x4x70
Vatsaa, kevyesti jumppaa olkapäille ja ojentajille
Venyttelyt

Alunperin olin ajatellut ottaa kevyesti, mutta en nyt ihan noin kevyesti. Voi perse.
Mentiin aika varman päälle, kisoihin aloitus ehkä jotain 62,5kg. Ottaa päähän, että penkkikunto on huono, mutta "itsepähän olen halunnut näin tiheään kisoja ja voima ei kasva kun koko ajan mennään lähellä maksimia, ei kroppa jaksa..." kertoi Valmentaja. 
OKEI. En odota itseltäni liikoja. Odotan kuitenkin, että kroppa kuitenkin tästä palautuisi kisoihin vähän enemmän. Ja sitäpaitsi vika penkkitreeni ennen kisoja on mennyt joka kerta penkin alle.

Perjantaina kevyet vedot

Lämmittelyt + 2x90 1x100 1x105 1x110 2x3x80
Kapeakyykky 4x40 3x4x50
Kapeapena, lämmittelyt + 4x40 2x3x45 4x40 5x35
Vatsaa, venyttelyt, rullailut

Vedot nyt tuntuivat samalta kuin aina. Yläselkääkin jumittaa ja happi ei kulje. Eilen oli tunnin hieronta, joku hengityslihaskin siellä on kuulemma juntturassa. Pitäisi muistaa paremmin venytellä etupuolta...


Olen innostunut taas piirtämään ja tekaisin valmentajalle hänen lempieläimen.

Keräsin äipän kanssa mustikkapiirakkaan mustikat ja sain yhtä monta hyttysen pistoa kuin itse marjaa. Voi jessus mitä hommaa! Eipähän tarvitse taas vuoteen mennä metsään.

Viikon päästä on kisat eikä edes jännitä. Mukaan on lupautunut lähtemään Anne ja Karo, koska Jari on silloin töissä. Parhaani teen ja tarkoituksena on tehdä lähinnä ehjä kisa ja hyvä mieli. Paino hyppelehtii tasaiseen 57 kilossa ja siinä se saa vielä pari viikkoa pysyä. Pitää varmaan tuota piirakkaa maistaa, kun virallinen koemaistaja Emmi on lomalla Keravalla. Äitin ikävä on kova...

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Maailman paskin kyykkääjä

Jep. Meni kyykkytreeni aika nappiin, kuten otsikosta voi päätellä. Varmasti ei kenellekään salilla samaan aikaan olleelle tullut epäselväksi kuka se paskin kyykkääjä on. 
Isommat raudat eivät pysyneet pystyssä eli keskikroppa ei pitänyt ollenkaan. Paskaa jullettelua eikä edes kiristänyt mistään. Laitan kisoihin aloitukseen 50kg jos saan edes sitäkään, jää varmaan vajaaksi tai tulee jullena ylös. Vituttaa. 
Joku mättää tekniikassa en vaan tiedä mikä. Jari väittää muuta, mutta se ei vaan tajua tai halua myöntää, että olen aivan paska kyykkääjä.

Ei kai tässä muuta. Jos hyvä tuuri käy niin opin taas kykkäämään viime hetkellä kisalavalla tai sitten en. Ei voi yhtään tietää miten tulee käymään, voi tätä elämää...ollaan jännityksessä nyt sitten.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Sotkamon rantapenkkarit 9.7. (varustesarja)

Kisat käyty, kotiuduttu, syöty ja juotu on. Mukava reissu takana!
Tämä mennyt viikko on ollut yhtä yläselän ja rintarangan temppuilua. Alkuviikosta henki ei tahtonut kulkea ollenkaan, kun fasettilukko tuntui nasahtaneen lopullisesti kiinni. Varailin muuten ajan kiropraktikko Kari Silenille ja se on elokuun alussa. En odota ihmeitä, mutta odotan kuitenkin rahoilleni vastinetta. Keskiviikkona kävin tekemässä maastavetoa ja vedin sen 115kg, joka on oletettavasti aloituspaino Kajaanissa, sen jälkeen olen kevyesti jumpannut kotona yläselkää. Käytössä on ollut pallo, rulla ja (kiitos Mirvis vinkistä) tennispallot sukassa. Loppuviikosta henki on kulkenut ihan hyvin ja kisa-aamuna olo oli ihan jees niiltä osin, vaikka vasemmassa kädessä tuntui pientä hermokipuilua.  

Painon kanssa on mennyt ihan hyvin myös, vaaka näytti aamulla 56,1kg ja kisapaikalla 56,3kg. Toki tämän viikon olen saanut olla syömisten kanssa tarkkana, koska kroppa tuntuu taas keräilevän nestettä (se aika kuusta...). Oltiin (minä ja Jari) Sotkamossa poikkeuksellisesti punnituksen lopussa, koska nostin varusteryhmässä ja ensin oli nostamassa 30 raakanostajaa eli kiirettä ei ollut. 
Punnituksen jälkeen oli vuorossa kohokohta eli syöminen, viereiselle Nesteelle mars! Meikäläinen vetäisi sitten makkaraperunat napaan ja se meinasi vähän kostautua paidan ja vyön kanssa, vaikka aikaa sulatteluun olikin rutkasti.

Sää oli sateinen ja hieman kolea, mutta Sotkamon Visa oli järjestänyt mukavat oltavat pesäpallo stadionin viereen katokseen. Teltassa ei siis tullut kylmä, kun porukkaa sinne kasaantui.
Seurasin ensin naisten raakaryhmän, joka oli tasokas. Hienoja nostoja ja parhaaksi nostajaksi nosti Kajaanin Kuohun Heidi Heikkinen, onnea vielä kasikympin nostosta! Samassa sarjassa nostetaan Heidin kanssa, mutta minä saan vielä vähän harjoitella ennen kuin ollaan samoissa raudoissa.

Siitä sitten pitikin jo lähteä verryttelemään yläselkää ja ottamaan vähän raakapenkkiä. Varusteilla oli nostamassa peräti neljä nostajaa ja naisia oli kaksi eli minä ja tuore MM-hopea mitalisti Krista Määttä. Lämmittelyt sujuivat ihan mukavasti, otin jo 60 kilolla paidan kanssa kelluttelua, 70kg kellutusta ja 75kg tulikin pysäytyksellä rintaan kivasti. Aloitukseen olin laittanut suht varman 77,5kg, olin kuitenkin vielä sen verran epävarma, että mihin se tanko sujahtaa paidan kanssa.

Paidan laitto ja kaikki muu säätö menivät oikein mukavasti ja aloitusnostoon menin melko rauhallisin mielin. Mutta HUPS! Start-merkin jälkeen ajatuksissani liikutin vasenta jalkaa, pakko oli vaan nostaa ja toivoa ettei tuomari huomannut...no huomasivathan he. (Tämä ongelma on ollut jo pitkään ja Jari siihen keväällä puuttuikin. Jalat eivät tahdo aina asettua silleen kivasti... Tavallaan osasin odottaa tätä virhettä ja nyt se tuli tehtyä. MUISTETAAN SITTEN JATKOSSA!) 
Sama rauta seuraavaan nostoon ja mukavasti meni, en hätäillyt ja olo oli varma. Kolmanteen laitettiin 82,5kg ja se meni samalla kaavalla. Alaslasku tuntui helpolta, tanko pysähtyi ja nousi hyvin. Nyt harmittaa ekan noston virhe! Alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmanteen olisi laitettu 87,5kg ja se olisi voinut olla täysin mahdollinen tänään. Tavoite on kuitenkin täytetty eli 2/3 nostoista onnistui ja paidalla nostaminen ei ole tuntunut aikaisemmin näin mukavalta hommalta. Ainut mikä tuntui nihkeältä oli ne pirun makkaraperunat masussa painamassa. 

Kolmas nosto 82,5kg 

Voitto tuli tuurilla, koska kilpakumppani ei ollut täysin palautunut MM-kisoista. :)

Seuraava tavoite paidan kanssa olisi talvella voimanoston SM-kisoissa (kunhan sm-rajan teen...) ja varustepenkin SM-kisoissa (sinne raja taisi olla 62,5kg). Sain taas kisakokemusta ja kisajärjestelyt toimivat tosi hyvin. 
Kiitos Sotkamon Visalle mukavista kisoista, palaillaan joulukuussa asiaan! 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Hikiset kyykyt

Kyykyt suoritettu äsken ja huhheijjaa kun oli KUUMA. Lähdettiin salille pari tuntia heräämisestä ja Jari siivoili salia meikäläisen kyykätessä.

Lämmittelyt + 3x87,5 3x92,5 2x97,5 1x102,5 1x107,5 2x3x90
Raakarinnalleveto 3x5x40
Vähän vatsaa, nihkeää venyttelyä ja rullailua

Kyykyt nyt oliva mitä olivat, olo oli vähän ns. pehmyt. Syvyyteen päästiin kuitenkin eikä mistään kiristänyt (jes!). Vyötä jouduin kiristämään kesken treeniä reiällä koska alan tosiaan olemaan kisapainossa ja masu on häviksissä. 
107,5kg nitkahti vähän selälle, tuli se kuitenkin hyvin ylös. Parannettavaa olisi, mutta kuulemma hyvin menee ottaen huomioon treenikaudet ym. Vielä on yksi kyykkytreeni ennen kisoja!

Rintaranka on jumahtanut totaalisesti. Se on nyt ainut huolenaihe kisoja ajatellen. Hermosärkyä tällä hetkellä ei ole, mutta henki ei tahdo kulkea ja kipua rintarangassa tietyissä asennoissa on. Alempaa saan lukot auki, mutta tämä lukko on sen verran ylhäällä, että sinne ei perinteiset konstit auta. Ja kyllä, alkuviikosta lähden selvittelemään ovatko kaikki kiropraktitko kesälomilla... Se ei kuitenkaan enää Sotkamon meininkejä pelasta. :(



Loppuverkkaa.

Ahkera siivooja <3

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Hohhoijjaa...

Tältä viikolta ei hirveästi treenikuulumisia ole. Kevyesti on otettu siis... Tiistaina kävin tekemässä kevyen kyykyn ja penkin, kyykky olikin todella tahmeaa! Tein 3x3x85 kyykkyä ja penkkiä johonkin 55 kiloon asti nelosia. Haaruksista kirraa, no mutta venyttelyä venyttelyä lisää. 

Keskiviikkona oli tyttöjen tallireissu ja meikäläinen pääsi just sopivan yksilön selkään. 
Kovac II eli Mustikka on passelin kokoinen ja luonteinen tälläiselle pikkuiselle punttia harrastavalle naiselle. :D

Järkyn huono ryhti! Mutta poni oli ihana... Metalin maastanostosukat menee myös ratsastussukkina. :) 

Tein ponin omistajalle tälläisen videon, joka kuvaa hyvin ratsastamisen rankkuutta kyseisellä ponilla verrattuna punttien nosteluun. Jalat saavat tehdä töitä!

Torstaina piti olla kevyt veto, mutta tulikin muuta yllättävää menoa joten päätin jättää treenin perjantaille. Perjantaina oli ainut vapaapäivä 7 päivän ja 6 päivän työputken välillä ja olo oli melko naatti, kuten arvata saattaa. Rintarankakin napsahti jälleen lukkoon ja se puristaa hermoa vasemalla puolella, pientä kipua ja hengenahdistusta ajoittain siis on. 
Tarkoitus oli ottaa paitapenkkiä koska viikon päästä on rantapenkkarit Sotkamossa. Tein raakapenkkiä 60 kiloon asti (ihan jees oli) ja paidalla kelluttelua 70kg ja 75kg eikä tuntunutkaan enää hyvältä, ei sitten yhtään perkele!!

Tässäpä ainoat nostot oikeastaan. 80kg ilman pysäytystä, tanko jäi jotenkin vaan rinnalle pomppimaan ja oli pakko nostaa ylös. Toinen pätkä 80kg pysäytyksellä ja sittenpä en enää jaksanut mitään. Olin ihan loppu fyysisesti ja henkisesti. Itkua ja kiukkua. 

Näillä mennään ja viikon päästä tosiaan kisat. Se on aivan täysi mysteeri miten kisoissa tulee käymään, mutta yksi nosto olisi tarkoitus saada onnistumaan. Aloituspaino tulee olemaan tuo 80kg, koska se tulee rintaan jotenkin, mutta pysäytys on täysin hakusessa. Raakapenkissä tanko pysähtyy paaaljon helpommin kuin paidan kanssa, joka pyrkii ampumaan tankoa ylös/kaulalle, milloin mitenkin. Sotkamossa on kioski kisapaikalla, josta pääse heti kisan jälkeen ostamaan lonkeron kävi miten kävi. Olenhan ollut siellä jo viime kesänä epäonnistumassa: LINKKI (onneksi tänä kesänä merkkipenassa menee 62,5 kilolla sarjaa... :D)
Painosta ei tarvitse huolehtia hirveesti, koska olen jo kisapainossa. Dietti helpottuu kerta kerralla!

Otin penkin jälkeen kevyesti maastavetoa, kyykkyä, jullea ja vatsaa. Sitten venyttelin hyvin, ainut asia mikä sujui... 

Muistakaa Juankosken Punnerruksen Ruukkipenkkarit 30.7. Juankosken torilla Patis Stagella!! Tervetuloa katsomaan ja nostamaan. Liiton kalentissa kisakutsu LINKKI

Palaillaan tässä lähipäivinä. :)