perjantai 29. tammikuuta 2016

Perjantain treenit

Eilisestä selvitty! Tänään oli ennen salia koiraneuvolaa. Onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan oma hurtta, se tästä vielä puuttuisi. Koiramammalla on kuitenkin kaikki hyvin ja lähipäivinä on odotettavissa pieniä palleroita mummolaan. <3

Sittenpä käytiin valmentajan kanssa salilla yhdessä söpösti jumppailemassa. Apuliikepäivä ja muuten aika jees, mutta ranteita ja käsiä särkee eilisten paitanosteluiden jäljiltä. Ei oo meikäläisen pikku kätöset vielä touttuneet kuin 50-60 kilon painoihin.

Boxkyykyt, lämmittelyt + 2x6x60 3x6x65
Jullet, lämmittelyt + 5x70 4x5x80
Kapeapenkki, lämmittelyt + 8x37,5 2x8x40 2x8x42,5
Kulmasoutua tangolla 5x5x40-55 hauista kp 5x6x8-10
Vatsaa, venyttelyt ja rullailut

                               
Kiitos Merville paidasta! Elämäni eka "selkäkuva" ja jee taistelujäljet näkyy, tästä se lähtee. 100kg Titanin katanalla olisi tavoite nostaa. :)

Saatiin muuten uuden karheat Leokon pirteän vihreät kympit salille, näitä ei voi olla liikaa. Nyt kelpaa nostella!

Kyllä sitä uidaan vastavirtaan, kun innostutaan varustenostosta raakanoston ollessa suosiossa ja leivotaan kunnon rasva/hiilaripommi terveellisen ja muodikkaan raakakakun sijaan.

Ensi viikko onkin taas kevyt viikko. Miksi jo nyt vaikka vasta 2 viikkoa oikeaa reeniä takana? No koska treeniviikot pitää saada täsmäämään Kuopion kisoja varten. Vielä siis peruskuntoa, sitten perusvoimaa, voimaa ja kisakausi. Palaillaan. :) 

torstai 28. tammikuuta 2016

Maastavetoa ja varustenostoa

Mielenkiintoinen treeni takana! Normaaliin torstaiseen tapaan tein maastavetoa ja kapeaakyykkyä, mutta lisää iloa treeniin toivat kyykkytrikoot ja penkkipaita. Mähän olen jo pari kertaa yrittänyt paidalla nostaa viime kesänä tai enemmänkin räpelsin. Kaulus kuristi silloin niin paljon etten saanut mitään aikaiseksi. Nyt viriteltiin paitaa alemmas (Titanin pikalukollisella vyöllä sai paidan napakasti kiinni) ja sehän toimii. Kyykkytrikoista olen haaveillut pidemmän aikaa, sovituksessa olleet ovat kuitenkin liian pienet (tai mulla perse liian iso). 
Tänään sain postissa entiseltä varustenostajalta, nykyiseltä raakanostajalta Johanna Kankukselta kokoa suuremmat Titanin trikoot, jotka todellakin sopii!

Mutta asiaan eli ensin maastavedot:

Lämmittelyt + 6x80 6x85 5x90 5x95 6x87,5 (Kevyttä oli.)

Kapeaa kyykkyä tanko niskassa, lämmittelyt + 6x45 6x55 3x6x60
Trikoolla olkaimet alhaalla otin kuudellakympillä haparoivia yrityksiä...


Kokeiltiin siteillä ja trikoolla olkaimet alhaalla 1x90kg. Tällä paketilla ekaa kertaa tarvitsi jo varmistajat, vaikka raakana on sarjapaino. :D Olisinpa saanut laittaa lisää rautaa...mutta ei. Kuulemma 20kg lisää niin olisi saattanut tulla jo syvyyteen.

Sitten siirryttiin mukavuusalueelta kauas pois eli penkkipaidalla kolmas kerta toden sanoo!
Mervi Rantamäen vanhalla Titanin paidalla siinä sitten "nosteltiin".
60kg...70kg....80kg....2x1x90kg ja vasta toinen yritys ysikympillä saatiin rintaan asti. Nostamisesta ei voi puhua, koska minulla ei ollut minkäänlaista asentoa ja koko homma oli kivun sietämistä pelkopersiissä. 

Kun tanko saatiin kerran käytettyä rinnssa pahin pelko haihtui ja otettiin vielä lankulle 3x3x70kg niin, että itse pääsin jo vähän nostamaan. Kyllä se siitä! :)

Loppuun merkkipenaa 2x5x40 2x5x50, alataljaa, kiertäjäkalvosinta, vatsaa ja venyttelyt.

Uudeksi tavoitteeksi asetan itselleni vuoden päästä järjestettävät voimanoston varuste sm-kilpailut. Raakanostaminen säilyy ykköslajina varustenoston ollessa mukava lisä siinä sivussa. Toki tuon paidan kanssa menee aikaa ennen kuin pääsen asiaan sen kanssa, kyykkytrikoot tuntuivat onneksi omilta heti päälleni saatua. Pitää vielä miettiä miten maastavetohaalareiden kanssa tekee, meneekö samat trikoot kuin kyykyssä vai saisinko jostain kapeaanvetoon omat trikoot.
Viikon päästä ollaankin valmentajan sm-kisoissa Ylitorniolla, josta toivon mukaan saan lisää inspiraatiota hommaan.
Nyt mä teen tästäkin haaveesta totta enkä jätä puheen tasolle, JÄNNÄÄÄ!! :)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Alkuviikon kyykyt ja penkit

Huh huh mikä viikonloppu! Tuli syötyä ihan pienoinen hiilariähky tyttäreni syntymäpäivien kunniaksi. Kolme päivää huonolla syömisellä teki kyllä olon melko huonoksi... Se siitä lupauksesta syödä paremmin, varsinkin kun välillä on pitänyt ottaa vähän "tasottavaa". Nyt kyllä skarppaan taas!

Kuusi kynttilää puhallettiin! :)

Maanantaina kävin kyykkäilemässä ennen iltavuoroa.

Lämmittelyt + 6x65 5x70 5x75 5x80 4x85 5x75

Polvenaltaveto, lämmittelyt + 5x4x80
Raakarinnalleveto 4x5x40
Vatsaa
Venyttelyt, rullailut.

Liekö hiilaridarra aiheuttanut pientä keskittymishäiriötä ja meno oli vähän mitä oli. Piti kuitenkin tunkea videoo sosiaaliseenmediaan (LINKKI), vaikka pylly meinas luisua taakse ja yläkroppa eteen.
Nätimminkin voisi...

Tiistain penkit

Lämmittelyt + 2x6x50 2x6x52,5 6x55 6x52,5 jalat ilmassa 3x8x45

Pystypunnerrus tangolla istuen 5x20 5x30 4x5x35
Ranskalainen tangolla maaten 6x17,5 3x6x22,5 2x6x20
Suorinjaloin maastaveto 2x5x20 5x40 5x50 5x60 2x4x70 5x60
Hauista tangolla 8x17,5 3x6x20 6x17,5
Vatsaa
Venyttelyt

Ohjelmassa muuttuivat vitoset kutosiksi, ihan kevyttä oli. Suorinjaloin mavea olisi ollut kiva tehdä vähän isommilla painoilla pitkästä aikaa, mutta vetoremmit jäivät kotio ja se on myötäotteella melko tuskaa näillä nakkisormilla yrittää pidellä 70 kiloa. Toisaalta taidan jättää muutenkin ne himaan tästä lähin, että ote vähän vahvistuu...

Väsymys painaa, jospa se siitä. Huomenna on välipäivä ja pitää taas yrittää panostaa lihashuoltoon, koska piriformis kiukkuaa. Torstaina lupaan yrittää jotain jännää ja laittaa vaikka videoo tai jotain. Peruskuntokausi on muutenkin ihan liibalaabaa ja vielä tylsempää kirjoitettavaa ja luettavaa.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Viikon loput treenit

Keskiviikkona käväisin tekemässä maastavetoa

Lämmittelyt + 6x80 5x85 5x90 2x5x85
Kyykky jalat kapealla, lämmittelyt + 6x50 3x6x60
Merkkipenaa, lämmittelyt + 5x45 4x5x50
Vanuttelut

Aika mukava kepeä aloitus peruskuntokaudelle myös maastavedossa...

Kylla tavoitteita PITÄÄ olla!! :)

Tänään perjantaina apuliikkeitä

Boxkyykyt, lämmittelyt + 6x50 6x60 2x6x65 6x60
Jullet, lämmittelyt + 6x70 3x6x80
Kapeapenkki, lämmittelyt + 8x37,5 8x40 8x42,5 8x40
Kulmasoutu tangolla 5x40 3x5x50 5x40
Hauista tangolla ja käsipainoilla
Leuanvetoja kuminauhalla myötäotteella 2x5, vastaotteella 2x5
Vatsaa
Venyttelyt ja rullailut

Perjantait ovat mukavia treenipäiviä, mä tykkään boxkyykyistä ja julleista (toiselta nimeltään "hyvää huomenta").

Kirjoitanpa treenijaostani vähän, jos joku on kiinnostunut, vaikka näkeehän sen aika äkkiä selailemallakin.

Maanantaina 
Kyykky ja apuliikkeet
Nyt on ollut polvenaltavetoa ja rinnallevetoa

Tiistaina
Penkki ja apuliikkeet
Olkapäät, ojentajat, hauista, vatsaa ja jotain palauttavaa jaloille, nyt on ollut suorinjaloin maastavetoa

Keskiviikko
Välipäivä

Torstai 
Maastaveto ja apuliikkeet 
Kapeakyykky ja merkkipenkki ovat olleet aika mukava yhdistelmä!

Perjantai
Apuliikepäivä

La-Su välipäivät

Tokihan treenipäivät vaihtelee menojen mukaan, kun on perhe ja vuorotyö. Minusta tämä on ollut paras malli minulle, apuliikkeitä lisäilen oman maun mukaan, jos on aikaa. Mitään hauiksia ei ohjelmassa ole eikä varsinkaan kuminauha-jumppaa! :D 
Välipäivät ovat tärkeitä palautumisen kannalta, kuten jokainen tietää ja silloin minä yleensä teen lihashuoltoa huolellisemmin. Lenkkeiltyä tulee joka päivä kävellen, paitsi nyt kun on ollut niin kylmä. 

Joskus tulee mieleen, että olen ihan päästä vialla tämän homman kanssa, mutta en sitä muutakaan enää osaa tehdä. Treenit määrittävät aika paljon päivittäistä ohjelmaa, toki perhe ja työ ovat tärkeimmät. Vielä muutama vuosi sitten tälläinen elämäntapa oli todella kaukainen ajatus. Olen kiitollinen, että saan treenata mahtavien tyyppien kanssa mahtavalla salilla ja edustaa tätä aivan huippua seuraa! 
Sosiaaliset kontaktit tuntuvat normaalisti rajautuvan töihin ja salille, täytyy kyllä sanoa, että normaalina päivänä siinä on ihan tarpeeksi. Tallilla pyrin käymään säännöllisesti, koska hevoset ovat parhaita terapeutteja.
Harmi ettei aikani riitä ihan kaikkeen, paljon olisi mitä haluaisi tehdä ja ihmisiä joita tavata. Sitä vaan on tullut salamyhkäisesti valittua tälläinen tie elämälle, saas nähdä mihin tämäkin homma johtaa vai johtaa mihinkään. Eikä sillä niin väliä, koska elämänlaatu on puntinnoston myötä parantunut huimasti ja minä nautin tästä! :)

Rakkaalta tyttäreltä porattiin ensimmäinen reikä eilen eikä tuntunut kuulemma missään, vaikka ei ollut puudutustakaan. Minulla oli aika ennen Emmiä, mutta taisin jäädä reippaudessa toiseksi.. Tänään juhlitaan Emmin 6-v synttäreitä perheen kesken ja huomenna on isommat kemut. Leivontaurakka alkaa illalla, mutta nyt me lähdetään lillumaan Tahko Spahan tyttöjen kesken. :)




maanantai 18. tammikuuta 2016

Peruskuntokausi alkoi. Yäk.

Takaisin arkeen eli treenit alkoivat eilen normaalilla kaavalla. Ennen "isompia rautoja" on tietysti kärsittävä peruskuntokausi, jonka tarkoitus on minulle edelleen hieman epäselvä. :D

Kyykyt, lämmittelyt + 6x65 5x70 2x5x75 2x6x70
Polvenaltaveto 5x5x75
Raakarinnalleveto 4x5x40
Vähän vatsaa ja venyttelyt

Semmoista pientä mukavaa jumppaa sunnuntaina töiden jälkeen.

Maanantaina penkkiä

Lämmittelyt + 6x47,5 6x50 5x52,5 6x50
Pystypunnerrus istuen tangolla 4x5x30-35
Ranskikset tangolla 4x5x17,5-22,5
Hauista tangolla 4x5x17,5-22,5
Suorinjaloin maastaveto 4x5x40-60
Sumovetoja 40 kilolla, vatsaa, ylätaljaa kevyesti
Venyttelyt ja rullailut

BOOORING. Melko varovaisen aloituksen on valmentaja-kulta laittanut penkkiin, joten tein melkein kaikki sarjat jalat ilmassa. Ihan mukavaa oli salilla, paljon porukkaa paitsi lopussa kaikki hävisivät ja mä sain joogailla itekseni. Vasen piriformis kiukkuaa, on kiukunnut jo jonkun aikaa. Tehostettua lihashuoltoa sinne, mutta muuten onkin kropassa hjuva fiilis. 
Pakkaset koettelee tosissaan ja lenkkeilyt jääneet koirulin kanssa vähälle. Toivon mukaan loppuviikosta hellittää. Huomenna heppailua ja välipäivä salista. Väinö-poni odottaa. <3

tiistai 12. tammikuuta 2016

Huh huh, kuinka jäykkää menoa!

Ottihan tuo kroppa lauantaina sen verran osumaa, että paikat ovat olleet melkoisen jäykät pari päivää. Tänään kävin salilla jumppailemassa kevyesti. 
Otin niitä rinnallevetoja, mutta en aivan täydessä terässä ollut (kas kummaa!) joten se niistä ennätysyrityksistä. Kaiken lisäksi olisi tässäkin lajissa hyvä tietää mitä tekee, jos haluaa tuloksia. Pitänee yrittää lisäillä sarjapainoja pikkuhiljaa...jos jaksaa/viitsii enää kyykkyjen päälle temppuilla. :D

Rinnallevetoja raa'asti 4-1 toiston sarjoja 40-50 kilon painoilla
Sotilaspenaa kevyesti 2x8x20 8x30 2x8x40 5x50
Kyykkyä tangolla 
Pystypunnerrus tangolla seisten 4x6x20-25
Hauista kp 4x6x7-9
Vatsaa
Venyttelyt, rullailut ja lisää kotona iltalenkin jälkeen. Jospa tämä tästä!

Siinäpä pääpiirteittäin tämän päivän verryttelyt. Yritän myös saada ruokavalion kuosiin, koska suoraan sanoen tässä on menty muutama päivä pikku hiilariähkyssä ja se ei sitten sovi minulle lainkaan. Sokerit ja muut hötöt tekevät oloni väsyneeksi ja turvonneeksi (myös kiukkuiseksikin), joten miksi siis syödä niitä? Suklaa-sokeriholistille vastaus on toki helppo löytää. :) 
Tiedän hyvin mitä terveellinen ruokavalio urheilua harrastavalle naiselle pitää sisällään ja nyt vaan rupean toteuttamaan sitä (helpommin sanottu kuin tehty). Pienet repsahdukset kuitenkin sallitaan joskus!

Tosiaan ja se tärkein asia. Kävin tässä iltalenkillä, mietiskelin asioita ja päätin antaa valmentajan kirjoitella penkkiohjelmat jatkossakin. Aika hankala itse ruveta suunnittelemaan pidemmän päälle kolmea penkkitreeniä viikkoon ilman jumiutumista yläkerrasta. Helppoa olisi, jos voisi aina lisätä painoa ja määrää joka treenissä vaan se ei ehkä pitkälle kanna...

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kansallinen voimanostokilpailu Kajaanissa 9.1.2016

Niin tuli reissu tehtyä Kajaaniin! Mukava reissu olikin kaikinpuolin. Kroppakin oli palautunut hyvin, vaikka vielä eilen piriformista särki, ilmeisesti liiallisen rullauksen ansiosta.
Kilpailu oli varustekisa, mutta meikäläinen nostaa vielä toistaiseksi ainakin raakileena. Mahdollisuus oli siis tehdä vielä viime hetken tulosraja helmikuussa järjestettäviin varuste SM-kisoihin Ylitorniolle. Osallistujia oli valitettavasti vain 4, joten aika nopeaan tahtiin sai nostella. 
Kisadietti meni nappiin kisapuntarin näyttäessä lukemaa 56,65kg, en ollut tällä kertaa liian laiha. Vetäisin punnituksen jälkeen naamariin kinkkupatonkia ja suolapähkinöitä, joiden voimalla punnertelin koko nopean kisan. 
Ja sitten asiaan:

Kuten jo aikaisemmin lupailin, kyykyn aloitukseen laitoin tasaluvun 100kg. Lämmittelyissä ei ollut ongelmaa, olo oli mukavan tanakka kiitos pähkinöiden ja sain mukavan paineen vyöhön. 
Aloitukseen menin reippain ja rohkein mielin, mutta harmillisesti toinen lukko oli huonosti kiinni ja jouduin laittamaan tangon takaisin telineeseen, kokoamaan itseni ja menemään tangon alle uudelleen.
Kyykky oli melko hutera!


Aloituksen yritys ja oikea nosto.

Tämän jälkeen korotus jäi vain 2,5 kiloon, joka tosin muistutti jo enemmän kyykkyä, meni läpi 3-0 ja oli oma uusi ennätys. Kolmanteen toiset 2,5kg ja tämä olikin jo ihan oikea kyykky, jopa omasta mielestäni ja 5kg lisää omaan ennätykseen.


Omissa salaisissa haaveissani 100 kilon jälkeen olisin laittanut suoraan 105kg, mutta kisa on kisa eikä ikinä voi tietää mitä tulee tapahtumaan, joten sen mukaan eletään.

Penkin aloitukseen laitoin myös rohkeasti oman ennätyksen eli tasaluvun 60kg. Lämmittelyssäkään ei ongelmia, joten ei kun vaan nostamaan. 60kg kevyesti läpi, seuraavaan kynnyspaino 62,5kg joka meni myös kevyesti 3-0 läpi. Tänään penkkitekniikan palaset tuntuivat loksahtelevan paikoilleen ja into lajiin kasvoi kertaheitolla moninkertaiseksi! :)

Kolmanteen siis 65kg ja sekin meni läpi 3-0!

Ja sitten päästiinkiin "lempilajini" eli maastavedon pariin, aloitukseen laitoin 112,5kg, jolla sain tehtyä yhteistulokseen ennätyksen ja joka olikin ihan ok aloituspainoksi. Aikaisemmin maastavedon aloitukseen on laitettu hikinen 105kg. No seuraavaan sitten 117,5kg, joka teki sen verran tiukkaa ettei seuraava 120kg enää noussutkaan. Ei oo mun laji tämä maastoveto! Veto kun katkeaa kesken, niin sitä ei enää selällä nosteta. Lisää treeniä...

117,5kg

Kisoista sanoisin, että oli mahtava päivä ja alan päästä nostamisen makuun, ilman turhaa jännittämistä. Into päästä nostamaan kisalavalle oli kova jo muutamaa päivää ennen kisoja eikä kisatilanteessa tarvinnut laskea minuutteja "koska joutuu nostamaan".
Olen myös tyytyväinen kisavalmistautumiseeni, dietti ja lihashuolto (lukuunottamatta sitä piriformista) oli kohdillaan ja esim. kyykky kulki hyvin eikä jäänyt syvyydestä kiinni. 

Mukana minulla oli maailman paras huoltajajoukko, valmentajani Jari, Karo (Juankosken punnerruksen pj) sekä Anne ja Ville. Kiitos heille tuesta ja avusta! 
Kiitos myös Kajaanin Kuohulle mukavista kisoista, tulen varmasti uudelleen kisaamaan sinne.

NÄLKÄ ON NYT KOVEMPI KUIN KOSKAAN! Onneksi mulla on pohjaton maha... ;)

Miten tästä eteenpäin?


No tänään on ne Lemmyn hautajaiset, joita minä en kyllä jaksa ehkä katsoa, mutta valmentajalle ne sallittakoon, koska hän on tehnyt hyvää työtä. Otan kuitenkin muutaman palauttavan ja rentouttavan juoman ja myös vähän suklaata, josta kiitos Karolle.
Vaikka viisainta ensi viikon suhteen olisi vaihtaa mankku hetkeksi pastelliliituun, hinku salille on sen verran kova, että olen jo kovaan ääneen toitottanut rinnallevetoennätyksestä, jota lähden yrittämään tiistaina. :D

Palailen taas blogin pariin, kun on jotain kirjoitettavaa. Ehkä jo tiistaina tai sitten en...

Edit. Jos videot kiinnostavat ne eivät välttämättä puhelimella minun blogissani valitettavasti näy, koneella ainakin näkyy.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Palauttelua ja muuta puuhaa

Kisat vaan lähenee ja pakkanen kiristyy! Salilla olen käynyt salilla tekemässä kevyen kevyttä jumppaa, jonka on tarkoitus pitää yllä tuntumaa ja antaa kropalle liikettä. Olen myös venytellyt ja rullaillut joka päivä, pelkään pyllyjumia kuollakseni kisapäivänä. Vettä ja vihreää teetä kuluu joka päivä litroittain, samoin tonnikalaa ja raejuustoa (yäk!). Tänään vaaka näytti jo ihan hyvää lukemaa (57.0kg), joten päätin jättää pidemmät kävelylenkit tekemättä loppuviikosta.

Viime viikon perjantaina kävin tulevan fitness-kisaajan kanssa treenailemassa Kaavin salilla. Onhan tuo fitness aika erilaista kuin voimanosto ja kyllähän se toki olisi mukava saada isommat lihakset sekä kapea vyötärö jne. mutta olen valinnut tieni.
Sen päivän kevyet jumpat:
Maastavetoa 3x80 2x90 2x95 1x100 2x3x80
Kyykkyä tanko niskassa 3x4x40
Merkkipenaa 3x40 2x45
Venyttelyt

Eilen maanantaina kyykkyä 2x70 2x75 2x1x80
Pylly tuntuu kaipaavan vieläkin enemmän venymistä!!

Tänään penkkiä 3x45 3x50 3x55
Raakarinnalleveto 3x2x40
Loppu- ja alkuviikon oli taas niska-hartiaseudun onkelmaa ja jumalaton päänsärky, mutta niistä on tänään päästy onneksi eroon.

Olen tässä ehtinyt puuhailemaan vanhan harrastukseni piirtämisen parissa ja laitoinkin instagramiin parista tekeleestä kuvaa. (https://www.instagram.com/evepartanen/)
Piirtäminen, aivan kuten voimaharjoittelu vaatii todella pitkää pinnaa eikä vastoinkäymisten pitäisi antaa vaikuttaa negatiivisesti. Monesti olen jättänyt piirustuksen kesken ja heivannut koko homman sivuun, kun ei heti tule tulosta. Olen kuitenkin päättänyt sitkesti jatkaa sen minkä jaksan ja kerkeän. Yli kymmenen vuotta sitten haaveilin vielä, että tuleva ammattini liittyisi jotenkin kuvataiteisiin, harrastus kuitenkin valittettavasti jäi "inspiraation puutteen" vuoksi. Toki olen näinä vuosina piirustellut ajoittain aina jotakin, esim. synttärikortteja, mutta haluaisin kehittyä tässäkin lajissa kohtuu hyväksi. Se on onneksi mahdollista, koska piirtäminen ei ole pois voimanhankinnasta. :)
Voisin verrata piirtämistä ja maalaamista syväkyykkyyn: Pitää uskaltaa antaa mennä vaan, mutta tekniikan tulee olla hallinnassa.


Katsokaapas muuten kuinka omin pikku kätösin kokosin perheemme pikku-taitelijalle Ikean pöydän enkä tainnut suuttua kuin ehkä kerran! Koirakin löysi sopivasti piilopaikan ulkona paukkivilta uudenvuoden raketeilta.

Kävin tänään myös ratsastamassa super-ihanalla ja sympaattisella suokkiruuna Väinöllä. (Huom, heppa-tyttöjä ei pikku pakkanen haittaa!) Loppuvuosi on ollut ratsastajille erittäin huono ellei käytössä ole maneesia, mutta  tallilla jossa käyn kenttä olikin tänään aika hyvä ja päästiin Väinön kanssa tekemään kiemuroita ravissakin. Väinö on kuin minun entinen hoitoponini teiniajoilta ja olin iloinen, kun saan auttaa sen liikuttamisessa tammikuun aikana.

Tässäpä nämä jorinat tällä kertaa. Tsemppiä kaikille vuoden 2016 treeneihin ja kisoihin! Iso kiitos myös rakkaalle valmentajalleni Jarille kaikesta tuesta ja tsempistä. <3