sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Sairastelun jälkeistä toimintaa

No niin melkoinen vuodatus tulikin taas tehtyä viimeksi. :D

Keskiviikkona aamulla kun tein lähtöä töihin rupesi vatsassa oudosti kuplimaan. Ja niinhän sitä jäätiinkin kotio sairastamaan vanhaa kunnon vatsatautia. Ajattelin että joo tää on tämmönen päivässä ohi menevä, mutta jouduin lopulta olemaan kolme päivää saikulla. Hirveen morkkiksen kanssa tietysti, mutta eipä sitä oikein voi mennä töihin sairastuttamaan valmiiksi heikossa kunnossa olevia ihmisiä.
Selän kanssa tuli siis pakkolepoa muutama päivä ja täytyy sanoa, että kaksi ensimmäistä olivat melkoisen tuskaisia. Valmiiksi juminen selkä ei ihan tykännyt paikoillaan makaamisesta vaan minkäs teet kun ei muuta voi.

Lauantaina uskaltauduin salille. Kokeilin ensin ottaa tanko niskassa kyykyt, kovimmat sarjat olivat 2x5x80kg. Alaselkä jumitti ja kylmä hiki nousi pintaan, aika ihanaa... Vedot taas tyssäsivät 90kiloon, ei ollu kroppa kuosissa. 
Merkkipenkkiä otin 4x55 4x57,5 4x60 4x62,5 4x57,5 eli ihan ohjelman mukaan. Siinäkin oli voimat vielä vähän hakusessa, mutta penkki sentään meni ohjelman mukaan.
Päälle lihashuoltoa ja kotosalla pitkät venytykset + rullailua sekä lacrossepallolla käsittelyä alaselälle ja reisille

Sunnuntaina tein perjantain treenin. 
Boxkyykkyä 2x5x80 ja jullettelua 4x80 4x90 4x80 enemmänkin kroppa olisi antanut ottaa, mutta järki ei. Kylmää hikeä pukkasi edelleen ja selkä vielä hivenen jäykkä. 
Kapeaapenkkiä 5x50 5x52,5 5x55 5x57,5
Pullover 5x5x10-20
Ojentajataljaa 5x5x20-35
Hauista kp 5x5
Vatsaa ja venyttelyt

Jospa tämä tämä tästä. Ensi viikolla on erityisen kevyet jumpat (voiko ne tästä keventyä...) ja keskiviikkona hieronta. Kyllähän se vituttaa kun joku paikka jumittaa eikä voi vetää 100 lasissa kuten haluaisi. Penkki tosin kulkee sairastelusta huolimatta mikä on aika jees homma.

On kuulunut puhetta meidän seuran ja salin tilanteesta, kun Juankoski liittyy Kuopioon vuoden vaihteessa. On tullut kyselyitä mitä käy jne. Jos joku tätä blogia lueskeleva asiaa pohtii niin ilmoitan ihan tännekin että: Juankosken Punnerrus ry saleineen on itsenäinen seura ilman, että Juankosken tai Kuopion kaupungilla on mitään tekemistä meidän kanssamme. Juankosken Punnerrus tosin on tarjonnut Juankosen kaupungille tilat saliharjoitteluun esim. yläasteen liikuntatunneille. 
Joten toivottavasti yksikään ei ainakaan minun kuullen voivottele meidän tilannetta liitoksen myötä, koska se ei tule muuttumaan.

Huomenna paluu arkeen ja töihin, jes! Jari ja Emmi nautiskelevat syyslomasta kotona. Jarilla alkaa olla jo totiset paikat treenissä, kun MM-kisat lähenevät. On silläkin jotain jumia ollut vaan eipähän tuo valita toisin kuin minä. :)
Ihana päästä marraskuussa reissuun Floridaan, sillä onhan tää vuodenaika melko ankea niljasine mustine lehtineen ja pimeine iltoineen. 
Me ollaan katsottu Orlandosta jo salikin valmiiksi jonne menen tekemään pari treeniä. Mua jännittää koska siellä on ne Amerikan kilot ja kaikkee... 
Sitä ennen nautiskelen kuitenkin treeneistä tutulla ja maailman parhaalla salilla Juankosella, jossa on tutut naamat ja painot. Palaillaan kunhan on kevyt viikko lusittu, jospa pääsisi taas täysillä tekemään sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti