tiistai 27. maaliskuuta 2018

Kyykyt ja penkit

Viikonloppuna oltiin tosiaan Viitasaarella voimapunnerruskisoissa. Kisat järjestettiin Viitasaaren voimailusalilla, joka on kunnan ylläpitämä. Olin Karon kanssa huoltamassa meidän seuran Tommia 75v, joka nosti ensimmäisissä voimapunnerruskisoissaan. Olin houkutellut Tommin näihin kisoihin alunperin sillä, että itsekin olisin ollut nostamassa vaan tosiaan huhtikuun kisan takia päätin jättää nämä kisat väliin. Onneksi Tommi lähti kuitenkin ja mukava päivä olikin toisten nostoja katsellessa. Samalla pääsin punnitsemaan kilpailun naisnostajat ja harjoittelemaan huoltohommia. Tommille tuli tulokseksi 100kg ja toivottavasti pääsen huoltajaksi uudelleen Viitasaarelle maksimivoimapunnerruksen SM-kisoihin!
Muuten kisan jälkeen paikalle tuli kolme ADT:n testaajaa, naisista testiin pääsi 2/3 eli jos minä olisin ollut nostamassa niin suurella todennäköisyydellä olisin päässyt yhden viikon sisällä kahteen dopingtestiin. Hyvää mainosta myös tälle lajille, kun testihommat toimivat!

Sunnuntain hommia! Karvaa alkaa lähtemään, selvä kevään merkki!

Maanantaina kyykkyä töiden ja punttikerhon jälkeen. Punttikerhossa menikin tunteroinen melkeinpä pelkästään vetohommiin, kun ruvettiin tekniikkaa hiomaan. 

Kyykkyjä 90kg asti raakana ja polvisiteillä 6x105 5x110 5x115 4x120 3x125 5x120
Polviin vetoja 5x4x75-85 
Raakarinnalleveto 4x6x40
Vatsaa

Kyykyt alkavat tuntua paremmilta, mutta kaksi seuraavaa kyykkytreeniä mietityttää...toivottavasti säilyn hengissä.

Penkkiä tiistaina

3x60 3x65 3x70 1x75 3x3x67,5
Pystypunnerrus 5x5x30-42,5
Ranskalainen punnerrus kp 5x5x10-17,5
Alataljaa 5x5
Hauista, vatsaa

Penkissä nyt ei oo mitään tehtävissä. Toiveissa on kuitenkin yhtä hyvä raakakunto kuin ennen Tampereen SM-kisaa ja toive etten töpeksi paidan kanssa!


Maajoukkueasu tuli ja sitähän piti päästä heti kokeilemaan. Ostin oman vaikka liitolta saisi lainaankin. Arvelin saada lisämotivaatioo ensi vuoden EM-kisaa varten kerran maajoukkueasukin on valmiina! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti