A-teema: Lihava Suomi sekä omia mietteitäni asian tiimoilta

Huh kun ei oikein taas mikään kiinnosta eikä innosta. Aivan kauhee väsymys on iskenyt! Yritän kovasti motivoida itseäni kaikenlaiseen mukavaan touhuun, mutta silmät meinaa luppasta väkisin kiinni, etenkin näin työpäivän jälkeen. Pari päivää oli vapaata ja se meni oikeastaan lenssusta toipuessa joka iski alkuviikosta. Inhottava olo! 
Salilla oon käynyt pari kertaa hyvin kevyesti tekemessä jotain. Eilen meillä oli salilla avoimet ovet ja olin sen ajan mukana tekemässä kevyttä jumppaa. Muutama kävijä tulikin, vaikka useammat niistä muutamista olivatkin ilmaisen kahvin ja munkin perässä. Hyviä munkkeja muuten! Itselläni sydän löi hurjana ja happi meinasi loppua, kun tein mavea 80 kilolla ja etukyykkyä 40 kilolla eli juu hyvin menee.

Eilen tuli telkkarista A-teema: Lihava Suomi ja se sai minut muistelemaan "mennyttä minääni". Hyvää puhetta tulikin ja ohjelma lienee velä katsottavissa Yle Areenassa, jos aihe kiinnostaa. Osa jutuista painui justiinsa omaan sieluun sinne mikä joskus on ottanut osumaa. Ihan kokonaan en tuota ohjelmaa tosin katsonut, mutta ajattelemisen aihetta silti sain. 

Nuorempana totesin, että se väsymys ja masennus on helpompi viettää punaviinihuuruisena sokerista helpotusta saaden. Hmm..olisinkonhan ollut 17 vuotta kun ensimmäisen kerran syksy väsytti ja masennutti. Vielä enemmän masennutti, kun menin eräänän päivänä peilin eteen katsomaan miltä se peilikuva oikeasti näyttää. 
Samana talvena minulla myös todettiin ensimmäisen kerran korkeaa verenpainetta ja kehoitettiin kouluterveydenhoitajan toimesta liikkumaan ja syömään terveellisesti eli juurikin "ottamaan itseä niskasta kiinni". Ai että mä vihaan tuota sanontaa!
Kun oma mieli on maassa eikä kiinnostuksen aiheita ole tai jos sattuukin olemaan, niin ei se ainakaan ole oma terveys siinä ensimmäisenä listalla. 

Otanpa tässä itseäni niskasta kiinni ja lähden vaikka lenkille, nami nami ja pusi pusi! Ehkä helpompaa on ottaa se punkkulasi käteen tässä vaiheessa?

Join paljon ja söin paljon, se helpotti oloa..hetkellisesti!

Vertailun vuoksi:

Tää kuva on viime vuoden klassisen penkkipunnerruksen SM-kisasta. Kilpailin alle 57 kiloisissa ja nostin penkistä 70kg eli en edes sitä painoa, jota ylläolevassa kuvassa tod. näk. painoin.  
Ja alle 57kg ei todellakaan ole mun normaali paino vaan hetkellinen kisapaino!

Yle Areenassa oli keskustelussa mukana kaksi ylipainoista nuorta naista, joille Riitta Väisänen ihan viisaasti puhui siitä, että vaikka ne veriarvot ym. nyt näyttäis olevan OK niin esim. 30-40 vuotiaana saattaa puhjeta se kuuluisa 2 tyypin diabetes. Samaa sanoivat myös ohjelman lääkäritkin, mutta lääkärit on lääkäreitä ja nehän puhuu vaikka mitä tylsää sontaa terveydestä. :) 
Jos on vaikka 18-vuotta oma terveys ei vielä välttämättä kiinnosta, koska on vielä tosi pitkä aika ennen kuin täyttää sen 40v. Niin minäkin ajattelin, vaikka metabolisesta oireyhtymästä saarnattiin minulle jo silloin. "Mitä välii?"

Minun omaksi onneksi jollain tapaa oli järkeä päässä ja kun sain tyttäreni tuli kiinnostusta omaa itseäni kohtaan edes jonkun verran. Tosin kilot tulivat takaisin korkean verenpaineen kera melko äkkiä. Minä kuulun niihin jotka leviävät tosi nopeasti, liekö geenit vai mitkä sen tekevät? Ja hei, tää ei oo mikään tekosyy!

Vaahtoavat siitä, että söpöt ja värikkaat etiketit villitsevät etenkin nuoria naisia juomaan. No enpä nyt tiedä. Tähän nuoreen naiseen taisi iskeä enemmän ruskean sävyiset juomat... 

Mitä mä nyt tällä lätinällä yritän sanoa? Ehkä purkaa niitä omia ajatuksia lähinnä. Toki nuoruusvuodet kaivelevat, kun vietin ne miten vietin enkä tiennyt muusta. Sitten toisekseen mä tiedän, että on paljon muitakin nuoria naisia (ja vähän varttuneempiakin), jotka ovat ihan siinä samassa jamassa kuin minäkin olin. Ylipaino aiheuttaa masennusta ja masennus aiheuttaa ylipainoa, se on aivan järkyttävä oravanpyörä!
Ei sitä sivusta seuraava tiedäkkään miten kurjalta voi toisesta tuntua. Siinä ei lässytys ja saarnaus terveyshaitoista tai edes se hyvää tarkoittava neuvonta auta. 

Mikä sitten auttaa? Sitä mä olen miettinyt, lähinnä ehkä siltä kantilta mikä minua itseäni olisi nuorempana auttanut. Oli kavereita jotka kävivät salilla ja joiden mukana joskus jopa olin katsomassa ja haaveilemessa, että olisipa intoa ja energiaa itsellänikin. Ehkä niistä ajatuksista olisi enemmän pitänyt puhua ja saada ihan sitä vertaistukea. Toisaalta kun sitä mielenkiintoa omaa itseä kohtaan ei löytynyt kuin ajoittain niin ehkä sekin olisi ollut turhaa. Ketään ei voi pakottaa elämään terveellisesti, kun sen pitää lähteä sieltä omasta itsestä.
Onhan sekin jo monesti todettu, että kaikenlaiset dietit ovat täysin turhia ja ainoastaan elämäntapoja muuttamalla voi saada oikeaa tulosta. Eli sen vaikeimman kautta on mentävä.
Minun ei varmaan tarvitse kerrata miten lopulta löytyi asia, joka sai minun elämäntavat raiteilleen. Senhän ei tarvitse olla edes mikään liikunallinen juttu kunhan olisi elämässä jotain joka antaa paloa ja intoa johonkin suuntaan. Sitä kautta ehkä oma terveyskin kiinnostaisi enemmän. 

Välillä sitä tosiaan miettii esim. että "miksi vitussa ahtaa itsensä helvetin ahtaisiin penkkipaitoihin ja vielä vapaahetoisesti?" En mä oikeesti aina tiedäkään.

Viittaan tässä mun blogikirjoituksessa siihen porukkaan, jolla on paha olla omassa kropassa ja se tuottaa masennusta sekä fyysisiä haittoja. Voi olla ylipainoinen ja täysin sinut itsensä kanssa, mikäs siinä! Mulle henkilökohtaisesti on aivan sama miltä joku näyttää tai painaa ja vähän "kurvikkaammat" naiset voivat monesti olla hyvinkin kauniita katsella.

Ihminen on kuitenkin luotu liikkumaan ja liikunta auttaa tutkitusti masennukseen ja moniin muihinkin sairauksiin. Suurin ongelma olisi siinä, että miten saada tää kyseinen porukka liikkeelle somettamasta kotisohvalta. Liikuntamahdollisuuksia löytyy joka kylältä monenlaisia. Toivon että jokainen löytäisi oman juttuna sekä myös antaisi itselleen mahdollisuuden kokeilla jotain uutta ja ehkä jopa yllättyä positiivisesti siitä miten se voi muuttaa kaiken.
Asiantuntijalääkärit A-teemassa miettivät myös, että miten auttaa ylipainoisia ihmisiä. Paras tapa on kohdata ihminen yksilönä ja sitä ne nyt sitten tutkivat ja pohtivat. Näinhän se on. Ei ole olemassa mitään kaavaa miten saadaan ihminen elämään terveellisesti.

Minulle tämä lopullinen(?) painonpudotus ja elämäntapojen lopullinen muutos löytyi kilpaurheilun parista, vaikka sen ei aina tarvitse tarkoittaa sitä ääripäätä. Voisin kirjoittaa listan säännöllisen liikunnan terveysvaikutuksista vaan en. (Ketä se edes oikeasti kiinnostaisi?) Pääasia on, että sen "mun jutun" kautta löysin itseni ja nykyään vituttaa, masentaa ja väsyttää paljon vähemmän. Edelleen toki jonkin verran, kuten tälläkin viikolla. Olen ehkä tähän mennessä syönyt 3 suklaalevyä kuluneella viikolla, ihan vaan lohdutuksekseni. Välillä vaan pitää antaa itselle siihen lupa.

Oikeesti. Oon nyt niin väsynyt, että hävittelen asioita eikä mikään pysy päässä. Okei. Sitten mä oon. Joskus kun väsyttää mä mietin ettei mulla ole oikeutta olla väsy ja masis koska elämässä on kaikki hyvin. Olen terve, on maailman paras perhe, on työ, harrastuksia ja kavereita. Silti välillä on ihan okei antaa vaan kaiken olla ja myöntää ettei jaksa. Pitää löytää se kultainen keskitie eikä kuluttaa itseään loppuun turhanpäiväisillä asioilla. Herkut menee siinä sivussa lohdutuksena vaan lopulta se on kaikki muu joka ratkaisee. Leokon tanko on mulle se isompi lohduke ennen suklaata ja siideriä, siksi minä voin hyvin.

Kiitos kun luit tähän asti. Mä päivittelen treenejä kunhan jaksan/pääsen jumpalle. Jari tekee uuden treeniohjelman ja sitä noudattaen sitten etiäpäin!